Jari Ketomaa lupaavassa vauhdissa

Jari Ketomaa oli tyytyväinen kahdeksanteen sijaan oikeuttaneeseen suoritukseensa aika-ajossa, missä kymmenen nopeinta mahtui runsaan neljän sekunnin sisälle

Rallin MM-sarjan suomalaiset WRC-kuljettajat Jari-Matti Latvala, Mikko Hirvonen ja Jari Ketomaa onnistuivat hyvin Portugalin rallin aika-ajossa. Latvala kiidätti Fordinsa aika-ajon ylivoimaiseen voittoon.

Hirvonen kiirehti Citroeninsa ratissa kolmanneksi häviten Latvalalle vajaa 2,4 sekuntia. Yksityistallin Fordilla kaasutteleva Ketomaa oli puolestaan lupaavasti kahdeksas jääden Hirvosesta alle kaksi sekuntia.

-Aika oli erittäin hyvä, kun kilometrejä on uudella ajopelillä vielä niukasti takana. Oli positiivista huomata, että ero kärkeen ei ollut tuon suurempi, kun tuntuma ajoon ei ole vielä paras mahdollinen, kertoi Ketomaa suorituksensa jälkeen.

Kuljettajat saivat valita itselleen torstaina alkavaan MM-ralliin ajovuoron aika-ajojen nopeusjärjestyksessä. Latvala poimi ensimmäisenä itselleen lähtönumeron 17. Kolmantena valintavuorossa ollut Hirvonen yllätti, kun päätti startata soraralliin ensimmäisenä. Ketomaa lähtee kisaan viidentenä.

Latvalan ja Hirvosen tehdastallit valitsivat kokonaisuudessaan torstain avaukseen täysin erilaiset taktiikat. Latvalan norjalainen tallikaveri Petter Solberg valitsi aika-ajojen toiseksi nopeimpana 16. lähtövuoron juuri Latvalan edeltä.

Ford-tallin ykköskuski ja Hirvosen tallikaveri Sebastian Loeb puolestaan peesasi neljäntenä valitsijana Hirvosta. Kahdeksankertainen MM-sarjan voittaja starttaa matkaan heti Hirvosen kantaan toisena.

Portugalin MM-rallin lähtöjärjestys:

Nimen perässä kymmenen parhaan sijoitus aika-ajossa ja ero n. 5 kilometrin mittaisen aika-ajon voittaneen Jari-Matti Latvalan kärkiaikaan:

1. Mikko Hirvonen (Citroen) 3. +2,348 sek
2. Sebastien Loeb (Citroen) 4. +2,365
3. Ott Tänak (M-Sport) 5. +2,698
4. Dani Sordo (Prodrive) 7. +3,905
5. Jari Ketomaa (Autotek) 8. +4,037
6. Thierry Neuville (Citroen Junior) 10. +4,258
7. Armindo Araujo (MINI Portugal)
8. Martin Prokop (Czech)
9. Nasser Al-Attiyah (Qatar WRT)
10. Daniel Oliveira (Brazil WRT)
11. Peter van Merksteijn Jr (Van Merksteijn)
12. Dennis Kuipers (M-Sport)
13. Patrik Sandell (Prodrive)
14. Mads Östberg (Adapta) 9. +4,084
15. Jevgeni Novikov (M-Sport) 6. 3,870
16. Petter Solberg (Ford) 2. +1,771
17. Jari-Matti Latvala (Ford) 1. ajalla 3.01,884

Jokerit MM-rallikuski Ketomaan ajo-opissa Premier Parkissa

Jokereiden kapteeni Ossi Väänänen (vas.) sai muiden pelaajien ohella ajo-opetuksen päätteeksi maistaa todellista vauhtia MM-ralliautoilija Jari Ketomaan kyydissä Premier Parkin lumisella ajoradalla

Helsingin Jokereiden liigamiehistö tuuletti ajatuksiaan viikonloppuna Premier Parkin ajoradalla Porvoossa rallin MM-sarjassa ajavan WRC-kuski Jari Ketomaan johdolla. Turvallisen ajon kurssilla haettiin hieman etäisyyttä jääkiekkoon ja ensi torstaina alkavaan puolivälieräsarjaan, jossa vastaan asettuu paikallinen arkkivihollinen HIFK. Jokereiden ensimmäinen kotiottelu pelataan lauantaina (24.3.) Hartwall Areenalla.

-Olin positiivisesti yllättynyt nelituntisen opetusjakson sujuvuudesta. Playoff-jännityksestä ei näkynyt jälkeäkään. Opit menivät helposti perille ja porukalla tuntui olevan hauskaa, kehui Ketomaa runsaslukuista oppilasjoukkoaan.

-Yleensä homma lähtee isossa ryhmässä helposti lapasesta ja aika kuluu autojen hinaamisessa syvältä lumipenkoista, mutta Jokeri-pelaajien hyppysissä ajopelit pysyivät kiitettävästri radalla.

-Joukkueen ryhmäkuri on esimerkillinen ja keskittymiskyky poikkeuksellista. Nähdyn perusteella povaan Jokereille menestystä myös playoff-peleissä, arvioi Ketomaa, joka joutuu seuraamaan playoff-taisteluita netistä, kun rallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla Portugalissa.

Katso myös:
Jokereiden kotisivut > www.jokerit.com
Premier Parkin kotisivut > www.premierpark.fi

– Ketomaa.com-

Ruotsista kotiuduttu

Ruotsista on tultu takaisin kotiin. Matkustin jos sunnuntaina. Ei ollut enään siellä paljon mitään tehtävissä…

Testi meni todella hyvin ja olin maanantaina hyvillä mielin odottelemassa nuotitusta ja kisan alkua. Auto tuntui hyvälle ja loogiselle ajaa ja sain ihan hyvän luoton siihen. Renkaatkin toimivat siellä lumisella tiellä hyvin. Nuotitus meni hyvin ja olin erittäin tyytyväinen nuotteihin. Minulla ei paljon muistikuvia pätkistä ollut, mutta tosi hyvin nuotin mukaan voi mennä silloin kun se on kohdallaan. Eli ei siinä mitään ongelmaa olisi ollut vaikka minulla ei sinänsä montaa kertaa ruotsinrallin kokemusta itsellä olekaan.

Aika-ajon harjoitukset torstaina menivät hyvin. Ajat niissä olivat juuri siellä alueella missä niiden odotinkinkin olevan. Eli heti tehdasautojen jälkeen taistelemassa yksityiskuljettajien kanssa samalla viivalla. Siinä vaiheessa meidän sen ajokerran renkaat olivat aivan uudet ja ne toimi ne pari vetoa ihan ok. Aika-ajon aika oli kyllä jo pieni pettymys, koska ajoin sen kyllä ihan tosissaan ja pari tilannettakin oli jo siellä, eli ei siinä varaa ollut kiristää enää. Aina sinne jollekin kohtaa joku kymmenys jää, mutta niin käy kaikille kun tosissaan ajaa. No mitään ei tietenkään oltu menetetty siinä vaiheessa.

Lähtöjärjestyksen arvonnassa oli minulle yllätys että kaikki valitsivat niin takaa lähtöpaikat. Toisaalta ymmärrän, koska tässä rallissa oli niin monta osallistujaa siihen arvontaan ja ekat paikat menevät kuitenkin aika hitaille kuskeille. Eli ne ei tietä putsaa juuri ollenkaan. Lisäksi riski pienenee että joku tötöilee siinä edessä kun on nopeampia kuskeja enemmän siinä edellä. Meille tuli ihan hyvä ajopaikka, paljon oli vielä lunta tiellä, mutta ei siihen minusta kyllä mitään menetetty. Yleisö ek siihen päälle löi kyllä hengityksen salpaamaan, se jo näytti suunnan että nyt ollaan joltain osin kyllä paljon kärkeä perässä. Meni kyllä kaikki ihan mennen tullen ohi. Ei vaan kertakaikkiaan päässyt yhtään mihinkään. Auto vaan luisti ja suti koko ajan. Olisi jälkeenpäin ajateltuna kannattanut ottaa uudet renkaat sinne jäälle. Ei se mitään kuitenkaan olisi muuttanut, arvattavissa oli jo siinä vaiheessa että jotain brobleemaa on.

Perjantai oli kuitenkin tietenkin eri asia. Tiellä oli enemmän lunta ja kunnon metsäpätkiä joilla oli todella nautittava ajaa. Eka pätkä oli hyvä, oltiin ihan ns haarukassa kärjen ja vauhdin kanssa. Ei missään nimessä voinut mitenkään henkseleitä paukutella,mutta sekunti kilsalla oli siinä tilanteessa ihan hyväksyttävä ero jos vertaa edellisiin pätkiin joita oli siinä vaiheessa ajettu. Taas tuli sitten sellainen jäädytetty yleisöpyöritys joka oli seitsemän kilometrin mittainen ja takkiin tuli aivan järkyttävästi. Siellä kun ei voi hanskalla paikata yhtään kun vaan pyöritellään 1, 2 ja 3 vaihteilla. Jos ei ole pitoa niin ei ole.

Toinen lenkki olikin sitten ihan toista. Silloin ei enää ehditty kyllä yhtään mihinkään. Olosuhteet ovat kyllä hyvin poikkeukselliset koska nastarenkaan pitää toimia jäisessä sorassa. Nasta kuumenee ja tiestä tuleva karkeus on todella kova. Toinen MM-sarjan rengasvalmistaja omaa kymmenien vuosien kokemuksen näistä olosuhteista, eli vastus sillä puolella on todella kova. Dmack on tehnyt tätä työtä vasta reilun vuoden, jolloin heillä oli ensimmäinen WRC nastarengas Ruotsin rallissa. Nyt tehdään töitä seuraavan kolmen viikon aikana ja ajetaan satoja kilometrejä testejä. Homma korjaantuu ihan varmasti, ja ensi vuodeksi rengkaasta tulee toimivat.

Ensi viikonloppuna ajetaan rengastestiä, pidän teidät ajantasalla miten meillä menee.

Talviterveisin

Jari

Sordo kärkee, Hirvonen paras suomalainen – Ketomaalla pito-ongelmia

Rallin MM-sarjaan kuuluvan Ruotsin rallin torstai-iltana Karlstadissa ajettu ensimmäinen erikoiskoe ei ollut suomalaisittain yhtä onnistunut kuin aiemmin päivällä ajettu aika-ajo antoi odottaa. Vain 1,9 kilometrin mittaisen erikoiskokeen nopein oli espanjalainen Mini-kuljettaja Dani Sordo ajalla 1.34,2. Kakkospaikan valtasi hieman yllättäen Norjan Ford-kuski Mads Östberg 0,3 sekunnin erolla Sordoon. Niin ikään Fordilla kilpaileva Viron Ott Tänak oli kolmas 0,6 sekuntia kärjestä.

Aika-ajossa toiseksi tullut Mikko Hirvonen kasutteli Citroenillaan iltahämärissä kuudenneksi puolitoista sekuntia Sordoa hitaampana. Aika-ajon voittanut Jari-Matti Latvala oli Fordin ratissa seuraava jääden seitsemän sekunnin kymmenystä Hirvosesta.

Kolmas WRC-luokan suomalaiskuljettaja, yksityistallissa kauden ensimmäistä ralliaan ajava Jari Ketomaa haki vielä tuntumaa Fordiinsa jääden kärjestä 7,7 sekuntia. Aika-ajossa 13. sijalle yltänyt Ketomaa joutui avauserikoiskokeella tyytymään 27. tilaan.

Rallin kahdeksankertainen maailmanmestari ja Hirvosen ranskalainen tallikaveri Sebastian Loeb jakoi neljännen sijan Latvalan norjalaisen tallitoverin Petter Solbergin kanssa. Kaksikon ero kärkeen oli 1,2 sekuntia.

TAKTINEN VIRHE HIDASTI KETOMAATA

-Tein taktisen virheen, kun en ottanut erikoiskokeelle uusia renkaita, vaan ajoin samoilla kuin aika-ajossa. Uusissa renkaissa olisi ollut parempi pito, mutta ei vauhti silti olisi riittänyt lähellekään kärkisijoja, tunnnusti Ketomaa pettyneenä.

-Nyt pohditaan tiimin kanssa joitakin muutoksia huomiseksi ennen kuin painun nukkumaan. Toivotaan, että keksitään parannuksia, sillä näillä vauhdeilla ei tule muuta kuin paha mieli, totesi Ketomaa lyhyesti.

Ketomaa ajaa Dmackin renkailla. Kiinalainen rengasvalmistaja on myös mikkeliläiskuljettajan pääsponsori. Tallikuljettajat turvautuvat Michelineihin.

Aiheesta muualla:
Tässä järjestyksessä kuskit ajavat Ruotsin rallissa perjantaina (MTV3)

– Ketomaa.com-

Ready for Sweden WRC challenge

Jari Ketomaa believes Rally Sweden will be the perfect event to launch his five-round programme in the FIA World Rally Championship powered by Nokia.

The 32-year-old from Finland will drive a Ford Fiesta RS WRC run by Autotek Motorsport starting on this week’s snow spectacular. He will also do battle on the rounds in Portugal, Greece, Finland and Great Britain. Mika Stenberg will be his co-driver.

“It’s great to be back competing at the top level,” said Ketomaa. “Sweden is a good place to start as it’s an enjoyable rally and similar to some of my home rallies in Finland. I have complete trust in the Autotek team, the tyres and the car, and we will try to make everything work perfectly together. We need to see where our pace is and then plan how to make the best possible results.”

Ketomaa sensationally led Rally Finland on his first competitive outing in a Fiesta World Rally Car after winning the event’s opening stage last July. Anglo-Chinese tyre firm Dmack will support Ketomaa’s bid and his Fiesta will feature substantial Dmack branding.

“After proving the performance of our tyres at Rally GB [last season], we wanted to continue to compete at a top level,” said Dmack’s Dick Cormack. “Supporting Jari will help us develop our products even further and we are confident he has the speed and talent to compete at a high level. Sweden is a good opener as we know the ice tyre works well and we’ve improved it even more for this year.”

Ketomaa’s association with Autotek stretches back to the inaugural Super 2000 World Rally Championship in 2010 when he drove a Fiesta for the British firm under the Shanghai FCACA Rally Team banner winning on three occasions. Autotek has never run a new-generation World Rally Car in competition before but is highly regarded.

– wrc.com –

Jari Ketomaa innoissaan Ruotsin rallin kynnyksellä

Ralliautoilija Jari Ketomaa, 32, oli innoissaan perjantaina Premier Parkin radalla Porvoon liepeillä, kun hänelle tarjoutui ensimmäinen tilaisuus päästä kokeilemaan uutta WRC-luokan Ford Fierstaansa, jolla mikkeliläiskuljettaja starttaa ensi viikolla Ruotsin ralliin. Samalla Ketomaa allekirjoitti uuden yhteistyösopimuksen Suomen Fordin kanssa.

-Tässä käy kuumana, vaikka pakkasta on lähes 20 astetta. Auto tuntui juuri niin hyvältä kuin olin kuvitellutkin ja uusi yhteistyökumppani toi tarpeellisen lisän projektiini. Nyt paketti on kaikin puolin kasassa suunniteltuja viittä MM-rallia varten, Ketomaa hehkutti tyytyväisenä.

Rallin MM-sarja alkoi jo kaksi viikkoa sitten legendaarisella Monte Carlon rallilla, mutta Ketomaa ja hänen kartturinaan toimiva Mika Stenberg aloittavat oman kautensa 9.-12. helmikuuta ajettavassa Ruotsin rallissa. Rallikausi sisältää yhteensä 13 MM-osakilpailua, joista Ketomaa ajaa kiinalaisen rengasvalmistajan Dmackin väreissä vähintään viisi englantilaisessa yksityistallin Autotek Motorsportin suojissa.

Ketomaan Ford Fiesta RS WRC tuli perjantaina pikavierailulle Suomeen aamulautalla esittäytymään suomalaismedialle ja Ketomaan kotimaisille yhteistyökumppaneille. Paluu Ruotsiin oli vuorossa jo illalla. Auto on täsmälleen samanlainen kuin tehdastallissa ajavan Jari-Matti Latvalan ajopeli.

-Olen erittäin luottavainen mahdollisuuksiini haastaa tehdaskuljettajat tasapäiseen kisaan, mutta realistina Ruotsista en vielä odota ihmeitä, vaikka lähdenkin heti taistelemaan kärkiajoista. Minulla on vain yksi harjoituspäivä Ruotsissa ennen varsinaista kilpailua, joten tutustumisaika uuteen ajokkiin jää lyhyeksi, Ketomaa selvitti maltillisena autoesittelynsä yhteydessä.

MAHDOLLISUUDET PALKINTOPALLILLE

-Uskon kuitenkin mahdollisuuksiini nousta palkintosijoille kauden aikana ja se luonnollisesti auttaisi päätavoitteeni saavuttamisessa. Pyrin siihen, että näyttöni kaudelta 2012 avaavat minulle ovet tehdassopimukseen seuraavalle kaudelle, Ketomaa summasi kunnianhimoisesti.
Kiinalaisen rengasvalmistajan ja Fordin lisäksi Ketomaan taivalta kohti tavoitetta ovat tasoittamassa yhteistyökumppaneina HJ-AutotaloKolmeksSepaSavuhovi jaHaaja & Arwo Design sekä Premier Parkin ajovalmennus- ja kokouskeskus.

Yrityspartnereiden ohella Ketomaan taustajoukkoihin lukeutuvat myös urheiluliikemies Harry Harkimo ja rallin kaksinkertainen maailmanmestari Marcus Grönholm.

Ruotsin rallin jälkeen Ketomaan ohjelmassa ovat kolme seuraavaa MM-sarjan Euroopan osakilpailua Portugali 29.3.-1.4., ja Kreikka 24.-27.5. sekä Suomen osakilpailu Neste Ralli 2.-5.8. Jyväskylän ympäristössä. Euroopan kisojen väleissä rallisarjaa vierailee Meksikossa, Argentiinassa ja Uudessa-Seelannissa ilman Ketomaata. Suomalaiskuljettajan sopima viides varma koitos on 13.-15.9. ajettava Englannin ralli.

POHJA-AIKA NESTE RALLISSA

-Tavoitteena on päästä ajamaan loppukaudesta vielä lisää kisoja, mutta tässä vaiheessa ei kannata mennä asioiden edelle. Nyt keskityn varmoihin startteihin ja pyrin antamaan niissä näytöt osaamisestani, selvitti Ketomaa, joka tunnetaan rallipiireissä nopeudestaan.

Viime kesänä Ketomaa avasi Neste Rallin ensimmäisen etapin sensaatiomaisesti pohja-ajalla, mutta liika yrittäminen jatkossa kostautui keskeyttämisenä.

-Onneksi nyt on vähintään viisi mahdollisuutta, niin ei tarvitse ottaa liian suuria riskejä yksittäisissä kisoissa, Ketomaa totesi ikään kuin itseään rauhoitellen.

» Katso kuvat lehdistötilaisuudesta
» Katso ”Sneak Peek” video Youtubesta

Aiheesta muualla:
MTV3 – Tältä näyttää Ketomaan WRC-rallitykki

– Ketomaa.com-

Loistavaa vuotta 2012 kaikille!

Olemme päässeet eilen julkaisemaan aivan loistavan ohjelman tälle vuodelle. Se miten tähän päädyttiin ja saatiin aikaiseksi, kerron tuonnempana.

Kilpailullisestihan viime kausi päättyi erittäin hyviin tunnelmiin Kiinassa. Olimme toinen APRC sarjan viimeisessä osakilpailussa Kiinan Longyoussa. Se oli ensimmäinen ehjä ralli viime vuonna. Ralli oli vaikea kuten aina, mutta sain auton omasta mielestä erittäin hyvän tuntuiseksi ajaa ja nautin rallista.

Neste-rallin jälkeen viime vuonna emme valitettavasti päässeet ajamaan yhtään suunnitelluista MM-ralleista. Budjetin kasaaminen oli älyttömän vaikeaa, niin kuin se on aina näissä hommissa. Ajoin kuitenkin Latviassa R4 Mitsubishin testejä, joten ajotuntuma pysyi hyvin yllä.

Olin Espanjan MM-rallissa matkaoppaana yhteistyö kumppanillemme ITW-Construtionille. Neuvottelin siellä useampien tallien kanssa ja kävin myös juttelemassa Dmackin johtajien kanssa heidän tulevaisuudestaan. He olivat valmiit lähtemään tukemaan projektiani MM-Sarjassa pienellä panoksella. Tein kovasti töitä asian eteen , mutta tulokset näyttivät vielä puolitoistaviikkoa sitten hyvin laihoilta. Viime viikon maanantaina Dmackin toimitusjohtaja Dick Cormack soitti, että voisinko ajaa ruotsin rallin heidän renkaillaan ja rahoituksella.

Nopean neuvottelun jälkeen päädyimme ratkaisuun yrittää saada viiden rallin ohjelma aikaiseksi. Kaikki minun aikaisemmat tukijat, jotka ovat jo vuosia minua tukeneet sanoivat kyllä hankkeelle. Minulta puuttui vielä kuitenkin leijonan osa budjetista. Hjalliksen olen tuntenut jo useamman vuoden ajan ja hän on ollut hyvin tietoinen tilanteestani jo pitkään. Sieltä suunnalta tuli sitten viimeinen silaus projektille joten saatiin paketti kasaan.

Nyt on paras mahdollinen tilanne, mitä olen jo pitkään toivonut että paketti on kasassa ennen kuin ensimmäistä rallia on ajettu. Tätä ei ikinä ennen ole minun uralla tapahtunut. Siitä suuri kiitos tässä vaiheessa jo tietenkin kaikille kumppaneille joita mukana on. Nyt on töiden aika. Minulla on ollut todella hyvä kuntotreenisyksy takana ja olen myös fyysisesti paljon paremmassa kunnossa kuin ikinä. Nyt tosin tuli pieni tauko, koska korjasin yhtä autoa kaksi päivää niin huonossa asennossa, että selkä meni ihan jumiin. Nyt se onneksi alkaa helpottamaan.

Nyt järjestellään viimeiset asiat kuntoon ja lähdetään ruotsin ralliin nauttimaan yhdestä kauden parhaasta rallista.

Hyvää tammikuuta

Jari

Suomen MM-ralli, ei ollutkaan täysin meidän ralli…

Hei kaikille,

Nyt on tietysti ja valitettavasti päällimmäisenä mielessä ihan suunnaton pettymys tämän mahtavan viikon päätteeksi. Pitää vaan ehdottomasti nyt muistaa se kaikki positiivinen mitä rallissa saatiin aikaan. Heti Lankamaahan pohjat. Se oli kyllä mahtava tunne! Niin kuin kaikille olen sanonut että en mitenkään reuhannut, ajoin ihan täysin omaa ajoani miettimättä mitään muuta. Nautin hommasta ihan 100%, kaikki toimi kuin unelma. Samoin laukaa meni ihan loistavasti. Oli vaikea päätös tehdä se että pelataan hyvä lähtöastelma perjantaille. Se oli sen hetken tiedolla meille ehdottomasti oikea päätös. Ajo sujui niin vaivattomasti että en pitänyt mitenkään mahdottomana jatkaa samaa vauhtia siitä eteenpäin. Oli mahtavaa tulla torstaina huoltoon kun kaikki ihmetteli vauhtiamme. Oli mahtavaa olla pitkästä aikaa joku muu suomalainen joka ajaa MM-rallien pohja-aikoja Jari-Matin ja Mikon jälkeen. Niitä tulee vielä lisää!

Perjantai alkoi vähän takkuisesti. En ymmärrä miten en saanut tuntumaa autoon lähellekään samalla lailla kun meillä oli torstaina. Auto luisti ja oli vaikea saada kääntymään kurveihin. Tienpinta oli aika erilaista ja tietysti vauhditkin perjantaina olivat kovemmat. Kuitenkin nautin työstäni ihan täysillä ja meillä oli Mikan kanssa kivaa. Välillä mentiin aika pitkiä sladeja, kello ei välttämättä niin tykännyt mutta auton sisällä oli hauskaa.

Ulosajo oli kyllä harmittava virhe, se oli sellainen kiristyvä vasen jossa oli vähän aukeaa takana. Nuotti oli ilman kiristyy merkintää, joten tuli mentyä väärällä linjalla sisään mutkaan. Ei mahda mitään enää tietenkään ja itseään siitä vain saa syyttää. Marginaalit on niin pienet ja sitten jos tuntuma autoon ei ole ihan täydellinen niin ajolinjat eivät tavallaan tule selkärangasta silloin.

Kuten alussa sanoin, tästä rallista kuitenkin tuli niin paljon positiivista julkisuutta että me teemme kaikkemme päästäksemme eteenpäin. Seuraava ralli on elokuun lopussa ajettava Kurzeme ralli Latviassa. Sen ajan R4 Evo 10 autolla. Seuraava WRC ralli on toivottavasti Ranskan Asfalttiralli. Se oli viime vuonna mukava vaikkakin äärettömän vaikea ralli. Haluan mennä sinne uudestaan ja asfaltti on varmasti se elementti joka meidän pitää vielä oppia paremmin. Teemme kovasti töitä taustaryhmiemme kanssa että saamme budjetin kasaan tuohon ralliin. Nyt taotaan kun rauta on kuuma.

Otan nyt pari päivää ihan rauhassa että saan taas ajatukset kasaan. Onneksi on muutakin elämää, Elisa vaimoni ja tytär Lilja tuovat toisenlaista vipinää elämään. On siis muutakin kun ralli.

Tästä eteenpäin.

Terveisin
Jari