Hei kaikille,
Nyt on tietysti ja valitettavasti päällimmäisenä mielessä ihan suunnaton pettymys tämän mahtavan viikon päätteeksi. Pitää vaan ehdottomasti nyt muistaa se kaikki positiivinen mitä rallissa saatiin aikaan. Heti Lankamaahan pohjat. Se oli kyllä mahtava tunne! Niin kuin kaikille olen sanonut että en mitenkään reuhannut, ajoin ihan täysin omaa ajoani miettimättä mitään muuta. Nautin hommasta ihan 100%, kaikki toimi kuin unelma. Samoin laukaa meni ihan loistavasti. Oli vaikea päätös tehdä se että pelataan hyvä lähtöastelma perjantaille. Se oli sen hetken tiedolla meille ehdottomasti oikea päätös. Ajo sujui niin vaivattomasti että en pitänyt mitenkään mahdottomana jatkaa samaa vauhtia siitä eteenpäin. Oli mahtavaa tulla torstaina huoltoon kun kaikki ihmetteli vauhtiamme. Oli mahtavaa olla pitkästä aikaa joku muu suomalainen joka ajaa MM-rallien pohja-aikoja Jari-Matin ja Mikon jälkeen. Niitä tulee vielä lisää!
Perjantai alkoi vähän takkuisesti. En ymmärrä miten en saanut tuntumaa autoon lähellekään samalla lailla kun meillä oli torstaina. Auto luisti ja oli vaikea saada kääntymään kurveihin. Tienpinta oli aika erilaista ja tietysti vauhditkin perjantaina olivat kovemmat. Kuitenkin nautin työstäni ihan täysillä ja meillä oli Mikan kanssa kivaa. Välillä mentiin aika pitkiä sladeja, kello ei välttämättä niin tykännyt mutta auton sisällä oli hauskaa.
Ulosajo oli kyllä harmittava virhe, se oli sellainen kiristyvä vasen jossa oli vähän aukeaa takana. Nuotti oli ilman kiristyy merkintää, joten tuli mentyä väärällä linjalla sisään mutkaan. Ei mahda mitään enää tietenkään ja itseään siitä vain saa syyttää. Marginaalit on niin pienet ja sitten jos tuntuma autoon ei ole ihan täydellinen niin ajolinjat eivät tavallaan tule selkärangasta silloin.
Kuten alussa sanoin, tästä rallista kuitenkin tuli niin paljon positiivista julkisuutta että me teemme kaikkemme päästäksemme eteenpäin. Seuraava ralli on elokuun lopussa ajettava Kurzeme ralli Latviassa. Sen ajan R4 Evo 10 autolla. Seuraava WRC ralli on toivottavasti Ranskan Asfalttiralli. Se oli viime vuonna mukava vaikkakin äärettömän vaikea ralli. Haluan mennä sinne uudestaan ja asfaltti on varmasti se elementti joka meidän pitää vielä oppia paremmin. Teemme kovasti töitä taustaryhmiemme kanssa että saamme budjetin kasaan tuohon ralliin. Nyt taotaan kun rauta on kuuma.
Otan nyt pari päivää ihan rauhassa että saan taas ajatukset kasaan. Onneksi on muutakin elämää, Elisa vaimoni ja tytär Lilja tuovat toisenlaista vipinää elämään. On siis muutakin kun ralli.
Tästä eteenpäin.
Terveisin
Jari