Ketomaa tyytyväinen Malesian Rallin toiseen sijaan

Kuva: Arish Ahmad Khan

Malesian Rallista muodostui kova testi sekä kuljettajien että kilpailukaluston suorituskyvylle. Rallin ensikertalaiset Jari Ketomaa ja Mitsubishi Mirage selviytyivät äärimmäisissä olosuhteissa hienosti maaliin ja kilpailun kakkoseksi.

Kuva: Arish Ahmad Khan
Kuva: Arish Ahmad Khan

Toinen kisapäivä sunnuntai tarjosi sadekelin jäljiltä liukkaita ja mutaisia erikoiskokeita, jollaisia olosuhteita kokenut mikkeliläinen ralliautoilija ei ollut ennen nähnyt.

– Pito vaihteli rajusti, joten mutkaisilla ja hitailla teillä ei voinut kuvitella ajavansa riskillä. Siinä tapauksessa meno olisi takuulla päättynyt tien oheen, Ketomaa vahvisti.

– Välillä oli pitoa riittävästi, mutta välillä ei sitä ollut juuri lainkaan. Tämä oli kenties kaikkein haastavin kilpailu ensikertalaiselle.

Ketomaa ja kartanlukija Mikko Lukka ajoivat varmalla suorituksella toiseksi. Kilpailun voittoon ajoi pari Gaurav Gill – Glenn MacNeall autonaan Skoda Fabia R5. Gill varmisti voitollaan Aasian-Tyynenmeren rallisarjan mestaruuden.

Rallissa ajettiin vaativissa oloissa kolme tuntia pikataipaleita, joten aikaerot kasvoivat merkittävän suuriksi. Ketomaan autokunta taipui voittajalle yli kahdeksan minuuttia, mutta suomalaiset pitivät kolmanneksi sijoittuneen Yuya Sumiyaman takanaan lähes 10 minuutin marginaalilla.

– Tuore ralliauto Mitsubishi Mirage toimi virheettömästi läpi rankan koitoksen. Tiedämme Mpart Sport -tiimin kanssa ne kehityskohteet, joita täytyy jatkossa parantaa. Hyvä tulos oli tärkeä tiimille, joka oli tähän Malesian keikkaan oikein tyytyväinen.

– Rallin voittaneella tiimillä on yli vuosikymmenen kokemus APRC-sarjan ralleista, joten olimme heitä vastaan oikeastaan kaikilta osin altavastaajina. Vain renkaiden osalta olimme täysin kilpailukykyisiä.

– Myös kuljettajan suoritusta voi parantaa paljon ensi kerralla, kun on kertynyt kokemusta näistä teistä ja olosuhteista, päätti Ketomaa.

Ketomaa ajaa toisena Malesian Rallissa

Kuva: Arish Ahmad Khan

Jari Ketomaa tiedosti jo ennakolta, että Malesian Ralli tarjoaa hänelle ja tuoreelle ralliautolle, Mitsubishi Miragelle, suuret haasteet.

Kilpailun olosuhteet ovatkin olleet jopa odotettua rankemmat.

Perinteisen kuumat ja kosteat Malesian sääolot tekivät pitkästä avauspäivästä vaativan Ketomaalle ja kartanlukija Mikko Lukalle.

– Näin kuumissa oloissa en ole ennen kilpaillut. Tunne oli sellainen kuin olisi ollut ajovarusteet päällä hikoilemassa saunassa. Tuo oli vain valistunut arvio, sillä en ole kokeillut saunomista näillä varusteilla, totesi hyväntuulinen Ketomaa.

– Teknisesti pääsimme ajamaan aivan puhtaan päivän ja Dmackin renkaat toimivat hyvin näissäkin oloissa. Itse tein tosin väärän rengasvalinnan, kun lähdin kovemmalla seoksella.

Mikkeliläinen ei pystynyt ajamalla haastamaan kärjessä ajanutta Skoda-kuski Gaurav Gilliä, joka johtaa Aasian-Tyynenmeren rallisarjaa.

– Vastustajallamme on vuosikausien kokemus näistä teistä ja olosuhteista. Vastaavasti minä olen täällä ensimmäistä kertaa ja myös Mitsubishin uusi kehitysversio on ekaa kertaa näin kuumissa olosuhteissa.

– Nämä hitaat tiet ja mutkat sekä niistä kiihdytykset maksavat meille aikaa, kun moottoristamme puuttuu vielä alavääntöä, Ketomaa myönsi.

Malesian Rallin avauspäivänä lauantaina ajettiin lähes kaksi tuntia pikataipaleita, joka kertoo omaa kieltään päivän vaativuudesta sekä erikoiskokeiden keskinopeuksista.

Niinpä myös aikaerot kärjessä kasvoivat suuriksi. Gaurav Gillin johto ennen Ketomaan autokuntaa oli kahdeksan EK:n jälkeen reilut neljä minuuttia. Kolmantena ajava Michael Young oli puolestaan kolme minuuttia Ketomaan takana. Ralli päättyy sunnuntaina.

Jari Ketomaa uudella Mitsubishilla vaativaan Malesian Ralliin

Kuva: Mpart

Kokeneen ralliautoilijan Jari Ketomaan seuraava haaste on nyt edessä, kun perinteinen Malesian Ralli ajetaan tulevana viikonloppuna vaativissa oloissa. Kalustona mikkeliläisellä on Mitsubishi Miragen tuorein kehitysversio, joka on nyt luokiteltu Aasian-Tyynenmeren rallisarjaan.

mitsubishi-mirage_facelift-2016
Kuva: Mpart

Kyseisessä APRC -rallisarjassa kilpaillaan Japanissa, Kiinassa, Intiassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa sekä nyt vuorossa olevassa Malesian osakilpailussa, joka on sarjan viides osakilpailu.

Jari Ketomaa on urallaan ajanut menestyksekkäästi myös Aasian ralleissa, mutta nyt edessä on Mitsubishi Mirage -uutuusmallin ensiesiintyminen kuumissa ja kosteissa olosuhteissa.

– Keskiviikkona pääsin ajamaan paikallisella tiellä hyvät testit. Tiet ovat täällä kapeita ja mutkat hitaita. Erikoisuus on se, että tiet ovat pyöreänmallisia eli keskeltä korkeita. Vastaavia erikoiskokeita ei kyllä Euroopasta löydä, Ketomaa hymähti.

Kilpurin kehitystyöstä vastaa ruotsalainen Mpart- tiimi, jonka intresseissä on kilpailla ensi kaudella useamman auton voimin APRC -sarjassa sekä myös myydä valmiita ralliautoja sarjan kilpailijoille.

– Nyt olisi otollinen hetki ajaa hyvä tulos tällä uudella autolla.

Kehitystä on tapahtunut paljon viime kesän aikana. Moottori on saanut uusia päivityksiä ja facelift-keula on parantanut moottorin ilmansaantia ja jäähdytystä, Ketomaa selvitti.

Torstaina ohjelmassa on nuotitusjakso, perjantaina testi-EK ja ralli alkaa lauantaina, jolloin ajetaan 150 EK- kilometriä. Päätöspäivänä sunnuntaina edessä on vielä reilu 80 kilometriä.

– Kelin pysyessä kuivana, tämä olisi ihan ookoo ralli ja pitokin olisi hyvä. Jos saadaan sadetta, niin punainen savipohja muuttuu mudaksi, joka on aivan uskomattoman liukasta. Toivotaan siis kuivaa keliä, Ketomaa päätti.

Ketomaa suoritti uutuusauton Suomen rallidebyytin Mikkelissä

Kuva: Jani Salonen

Jari Ketomaa asettui monien yllätykseksi kotikilpailunsa SM Vaakuna-Rallin lähtöviivalle Mitsubishi R5 -uutuusmallilla, jollaista ei ole ennen Suomessa nähty.

FRC Ketomaa Mikkeli 1
Kuva: Jani Salonen

Kyseistä R5-sääntöjen mukaista kilpuria on kehitetty Ruotsissa yksityistiimi Mpartin toimesta ja sillä on ajettu paljon testiä myös Englannissa. Uudella autolla ei ole kansainvälistä luokitusta, mutta se on hyväksytty jo Ruotsin kansalliseen sarjaan.

Ketomaa kilpaili runsaasti mielenkiintoa ja keskustelua herättäneellä Mitsubishillä Vaakuna-Rallissa luokassa 7 eikä siis kisannut SM-pisteistä.

Rallin kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella uudessa ralliautossa oli moottoriin liittyvä ongelma, jolloin huipputehoa oli hukassa yli 50 hevosvoimaa. Tämä pudotti Ketomaan yleiskilpailussa alkupätkien jälkeen seitsemänneksi ja 26 sekunnin päähän kärjestä.

– Ehdin vain hieman kokeilla autoa ennen rallia teknisten vaikeuksien takia. Ongelmat vaivasivat läpi kilpailun, mutta saimme sentään toiselle päivälle kulkupuolen paremmalle tasolle. Vika liittyi ahtopaineiden ohjaukseen, jota ei saatu kisan aikana kuntoon, Ketomaa raportoi.

– Testikilpailun tarkoituksena oli päästä mittaamaan käytännössä, että millä tasolla tämä auto on muihin perinteisiin ralliautoihin verrattuna. Ongelmista johtuen emme saaneet täyttä kuvaa potentiaalista.

– Tuoreella projektilla on kehitystyötä toki vielä reilusti edessä, mutta uskon tämän olevan kansallisella tasolla voittaja-auto jatkossa, heitti Ketomaa arvoituksellisesti.

Lopputuloksissa Ketomaa ja kartanlukija Marko Sallinen sijoittuivat neljänneksi ja jäivät voittoon ajaneelle Juha Salolle 47,8 sekuntia.

Ketomaa menetti saumansa MM-titteliin Espanjassa

Kuva: Dmack

Jari Ketomaa palasi silmävamman jäljiltä MM-ralleihin neljän kuukauden kilpailutauon jälkeen, kun viikonloppuna ajettiin Espanjan MM-osakilpailu. Alkukauden ajan WRC2-luokan pistejohtoa hallussaan pitänyt Ketomaa oli pudonnut kisatauon aikana sarjapisteissä viidenneksi, joten mestaruuteen olisi vaadittu kärkipään tulokset sekä Espanjasta että kauden päätöskisasta Walesista.

Soralla ja asfalttipinnalla ajetusta Espanjan rallista muodostui ongelmallinen Ketomaalle ja kartanlukija Kaj Lindströmille. Viime vuoden hopeamitalistit kärsivät auton tekniikkamurheista ja avauspäivä keskeytyi, kun kiveen osuminen rikkoi tukivarren.

Mikkeliläinen jatkoi kilpailua Ralli2-säännön turvin, mutta hyville sijoituksille ei ollut enää asiaa aikasakon myötä. Sunnuntaina päättyneessä rallissa Ketomaa sijoittui WRC2-luokassa sijalle 12.

– Ei saatu toivottua tulosta ja tietenkin harmittaa, kun mestaruustoiveet sai nyt haudata, Ketomaa myönteli.

– En ole kovin paljon asfaltilla kilpaillut, joten sitä kokemusta tuli nyt lisää ja tietenkin saimme kisatilanteessa runsaasti tietoa Dmackin uusista asfalttirenkaista.

– Vielä olisi kaudesta ajamatta Walesin osakilpailu, jossa meillä on luokkavoitto puolustettavana. Se on yksi lempiralleistani, joten yritetään pitää lippu korkealla.

Ketomaan ohella myös Esapekka Lappi menetti mahdollisuutensa WRC2-luokan MM-titteliin keskeytettyään Espanjassa.

Luokan mestaruuden voitti Nasser Al-Attiyah, joka varmisti sarjavoittonsa kolmannella sijallaan. Kyseessä oli qatarilaisen monilahjakkuuden toinen perättäinen WRC2-mestaruus. Sen lisäksi hän voitti kaksi viikkoa sitten FIA:n aavikkorallien World Cup -mestaruuden.

Silmävamma estää Ketomaan osallistumisen Suomen MM-ralliin

Rallin MM-sarjan WRC2-luokan pistejohtaja Jari Ketomaa joutuu harmillisesti jäämään sivuun ensi viikolla käynnistyvästä Suomen MM-osakilpailusta, Neste Oil Rallista.

Syy tähän juontaa juurensa Portugalin rallissa sattuneeseen rajuun ulosajoon, jossa ylipitkän hypyn jälkeen Ketomaan auto osui valliin ja kaatui kyljelleen. Tärskyn aiheuttamat fyysiset kolhut parantuivat nopeasti, mutta vasta myöhemmin ilmenneet näköhäiriöt veivät mikkeliläisen sairauslomalle.

– Huomasin vasta seuraavassa MM-rallissa Puolassa vasemmassa silmässä näköhäiriötä, jotka eivät mielestäni olleet kauhean vakavan tuntuisia.
Menin sitten rallin jälkeen lääkäriin ja silmän kuvauksessa paljastui vaurio. Se on silmän keskellä sellaisessa osassa, jota on hankala operoida mitenkään, Ketomaa paljasti.

Kyseinen vaurio paranee ajan kanssa, ja Ketomaan näkö on jo tällä hetkellä täysin normaali. Vaurion uusiutumisen riski on kuitenkin niin merkittävä, että lääkärin mukaan ralliauton rattiin ei sovi lähiviikkoina mennä.

– Tottakai harmittaa! Neste Oil Ralli on yksi niistä ralleista, jota aina odotan ja haluaisin tietenkin olla viivalla nauttimassa MM-sarjan hienoimmista teistä. MM-pisteiden kannalta olisi ollut hyvä olla ajamassa kotirallissa, koska varmasti olisimme olleet taistelemassa luokkavoitosta.

– Rallikausi jatkuu minun osaltani syyskaudella vielä kahdella MM-osakilpailulla eli mestaruustaistelu jatkuu – viimevuotista MM-hopeaa ei haluta uusia, Ketomaa päättää.

WRC2-luokan kilpailijoilla on mahdollisuus ajaa seitsemän MM-osakilpailua, joista kuuden parhaan pisteet lasketaan sarjan loppupisteisiin.

Jari Ketomaan edustama Drive Dmack johtaa myös tiimien välistä mestaruussarjaa. Talli joutui etsimään nopeaan tahtiin korvaavan kuljettajan Ford Fiesta R5-autoon. Drive Dmack tarjosi paikkaa Jarkko Nikaralle, joka kilpailee tulevassa rallissa yhdessä Ketomaan kartanlukijan Kaj Lindströmin kanssa.

Ketomaa nousi MM-pistejohtoon Puolan nelossijalla

Vaikean alun jälkeen Puolan MM-ralli sujui loppumatkalla hyvin Jari Ketomaan osalta. Hän saavutti WRC2-luokasta neljännen sijan, joka nosti mikkeliläisen takaisin luokan MM-pistetaulukon kärkeen.

Luokan pistejohdossa Puolan kisaan lähtenyt Nasser Al-Attiyah ajoi ulos ja keskeytti. Niinpä Ketomaa kipusi qatarilaisen ohi sarjajohtoon pistein 67-60.

Ketomaan edustama Drive Dmack -tiimi vahvisti myös johtoasemaansa tiimien välisessä sarjassa.

WRC2-luokassa kaksoisvoittoon ajoi Skodan tehdastallin kuskit Esapekka Lapin johdolla. Ketomaan ero kärkeen oli yli neljä minuuttia.

– Vaikka tämä oli meille ongelmien sävyttämä kilpailu, olivat tulokset kohtuullisen hyviä sekä kuljettajien että tiimien sarjassa. Kokonaisuutena kausi on sujunut positiivisissa merkeissä, Ketomaa totesi.

– Olemme liikkeellä yksityistallina, joten voimavaratkin ovat rajalliset. Teemme parhaamme ja taistelemme kovasti mestaruuksista loppuun saakka.

Ford Fiesta R5-mallilla kilpaileva Ketomaa ja kartanlukija Kaj Lindström ovat saavuttaneet tällä kaudella yhden luokkavoiton, kaksi kolmossijaa ja nyt Puolasta neljännen sijan. Näiden lisäksi saldoa rasittaa yksi keskeytys.

Kaksikko voi vielä kerätä MM-pisteitä loppukauden aikana kahdesta osakilpailusta, kun WRC2-luokan sarjapisteisiin voidaan laskea kuuden parhaan rallin tulos seitsemästä ajetusta.

Luokan mestaruustaistelu jatkuu mielenkiintoisena MM-kauden loppuun asti. Tähän mennessä peräti kuusi eri kuljettajaa on ajanut luokkavoittoon kauden ensimmäisen puoliskon aikana.

Jari Ketomaan seuraava kilpailu on kotoinen MM-osakilpailumme, Neste Oil Ralli, joka koittaa vajaan neljän viikon kuluttua.

Ketomaa nousi WRC2-luokan neljänneksi Puolassa

Puolan MM-rallin toinen pitkä kilpailupäivä lauantai sujui Jari Ketomaalta avauspäivää paremmin. Kokenut mikkeliläinen nousi päivän aikana kuudennelta sijalta pari pykälää neljänneksi.

Drive Dmack -tiimin Ford Fiestalla ajava Ketomaa koki toisenakin päivänä jarruongelmia.

– Nopeilla teillä ei tosiaankaan ole paras mahdollinen luotto, kun jarrujen kanssa on murheita. Jarrutuksiin tullaan näillä teillä usein lähes täydestä vauhdista, jolloin pehmeää jarrupoljinta joutui pumppaamaan, Ketomaa harmitteli.

Lauantain pätkillä Ketomaa ja kartanlukija Kaj Lindström olivat yleensä nopein Fordilla kilpaileva autokunta.

– Rallin alussa menetetyn ajan vuoksi ei ole mahdollisuutta nousta ajamalla tämän korkeammalle. Ollaan nautittu hyvistä pätkistä ja ajettu niin kovaa kuin ollaan päästy, Ketomaa kertasi.

WRC2-luokkaa johtaa Skodan tehdaskuljettaja Esapekka Lappi, josta Ketomaa on jäänyt ongelmien jälkeen yli neljä minuuttia.

Puolan MM-rallin ohjelmassa päätöspäivänä sunnuntaina on vielä kaksi erikoiskoetta.

Ketomaalla vaikeuksia Puolan rallin käynnistyessä

Puolan MM-rallin ensimmäinen varsinainen kisapäivä perjantai käynnistyi ongelmilla Jari Ketomaan osalta. Mikkeliläinen kärsi rengasrikon toisella erikoiskokeella ja putosi WRC2-luokassa peräti sijalle 17.

Tukkoinen kilpailun alku sai jatkoa heti seuraavalla erikoiskokeella, kun auton ohjaustehostin petti. Drive Dmack -tiimin Ford Fiestalla kilpaileva Ketomaa joutui sammuttamaan moottorin ja resetoimaan ohjaustehostimen vääntämällä auton virrat pois.

– Tuon tempun jälkeen moottori ei suostunut heti käynnistymään, joten aikaa hukkui lisää. En tiedä, mitä olen tehnyt väärin, kun näin ongelmat vaivaavat, Ketomaa tuhahti kisapäivän puolivälissä.

Iltapäivän pätkillä Ketomaa ja kartanlukija Kaj Lindström ajoivat viiden nopeimman joukkoon ja nousivat luokkansa nopeimmaksi Ford-kuljettajaksi.

– Jarrujen kanssa oli ongelmia, kun jarrukaliberi vuosi. Jarrupoljin meni pehmeäksi iltapäivän pätkillä. Eipä oikein ollut meille suosiollinen kisapäivä, mutta tiet olivat kyllä nautittavan hienoja ja nopeita, Ketomaa kertasi.

WRC2-luokkaa johtaa Skodan tehdaskuljettaja Esapekka Lappi. Kuudenneksi nousseen Ketomaan ero luokan kärkeen on yli kolme minuuttia.

Puolan MM-rallin ohjelmassa on lauantaina kahdeksan erikoiskoetta.

Ketomaa hyppäsi liian pitkälle ja keskeytti

Portugalin MM-ralli oli suomalaisittain menestyksekäs neljässä eri luokassa, mutta WRC2-luokan MM-sarjan pistejohtaja Jari Ketomaa koki Portugalin soralla epäonnisimman rallinsa 12 kuukauteen.

Lukuisten ongelmien hidastamana luokkansa seitsemänneltä sijalta sunnuntain päätöspäivään startannut Ford Fiesta -kuljettaja keskeytti EK14:llä rajuun ulosajoon ylipitkän hypyn seurauksena.

– Ajoin viime vuonna tuon saman osuuden Fafen rallisprintissä, joten päätin vetää pätkälle kunnon ajan vaikean rallin päätteeksi, Ketomaa totesi.

– Kokeilin vetää kuuluisan hypyn täysillä, mutta eihän se kestänyt täyttä vauhtia! En odottanut auton lentävän niin pitkälle. Etukulma osui tien reunan valliin ja rengas irtosi. Siitä auto kaatui kyljelleen ja ralli päättyi siihen.

– Sarja kestää yhden epäonnistumisen, kun yhden kisan pisteet saa jättää pois laskuista. Nyt se pummi on osaltani käytetty. Jatkossa täytyy yrittää palata takaisin voittokantaan, luokkansa palkintopallin vakiokasvo Ketomaa päätti.

WRC2-luokan voitti qatarilainen Nasser Al-Attiyah, joka nousi Ketomaan kantaan toiseksi luokan MM-pisteissä.

Ketomaan kilpailukalenterin ohjelmassa on seuraavana Puolan MM-ralli.