Jari Ketomaa heilutti WRC2-luokan tahtipuikkoa

Ruotsin MM-rallin ensimmäinen varsinainen kilpailupäivä perjantai näytti sen, että Jari Ketomaalla on paketti kasassa kovatasoiseksi ennakoidussa WRC2-luokassa. Ketomaa ja kartanlukija Kaj Lindström aloittivat heti aamulla luokkansa kärkivauhdissa.

Päivän puolivälissä mikkeliläiskaksikon johto oli 15,6 sekuntia ennen Ruotsin suurinta rallitoivoa Pontus Tidemandia, joka johti jopa koko rallin yleiskilpailua torstain yleisöerikoiskokeen jälkeen.

Perjantain yhdeksän erikoiskoetta sujuivat Ketomaan autokunnan osalta ongelmitta.

– Homma oli koko ajan hallinnassa. Oli hienoa havaita, että meidän auto (Ford Fiesta R5) ja Dmackin renkaat ovat erittäin kilpailukykyiset. Oli oikein hieno päivä, Ketomaa iloitsi.

– Renkaiden suhteen on tehty selkeä kehitys ja viime vuotiset ongelmat on pyyhitty pois.

– Täysillä ollaan ajettu ja nautittu hienosta rallista. Huonompikuntoiset paikat olen ajanut maltilla, kun ei ole ollut mitään syytä ottaa riskejä, Ketomaa päätti.

Suomalaisen lähin uhkaaja Pontus Tidemand sortui ulosajoon EK7:lla. Niinpä Ketomaan johto WRC2-luokassa on 46,1 sekuntia ennen Mini-kuljettaja Valeri Gorbania. Kolmantena on Fredrik Ahlin vain 0,4 sekunnin päässä kakkossijasta.

Lauantaipäivän ohjelmassa on kahdeksan erikoiskoetta. Ralli päättyy sunnuntaina.