Jari Ketomaa nousi Pekingin rallin voittoon

Kuva: Soueast Motor

Kiinan Pekingin rallin alkumatkan tekniset ongelmat eivät olleet enää Jari Ketomaan murheina kilpailun päätöspäivänä sunnuntaina. Päinvastoin nyt oli muiden kärkikuljettajien aika kohdata murheita. Rallia johtanut irlantilainen Nial McShea joutui keskeyttämään moottorivikaan jo aamulla.

Edellisen osakilpailun voittanut Mark Higgins putosi tuloksissa häntäpäähän saatuaan 30 minuutin aikasakon huoltokieltosäännön rikkomisesta, jonka jälkeen britti vetäytyi kilpailusta.

Sen jälkeen Ketomaa ei löytänyt enää vastusta paikallisista kuljettajista, vaan ajoi kartanlukija Tapio Suomisen kanssa ylivoimaisesti Rally Beijing -kilpailun voittoon uudella Soueast Motor -autotehtaan ralliautolla.

– Lämpöongelmat saatiin onneksi kuriin, mutta jouduin itsekin toimimaan suunnittelijana, että saatiin riittävästi ilmavirtaa kulkemaan konehuoneeseen, Ketomaa selvitti.

– Jarrujen kanssa oli edelleen pientä ongelmaa, jotka täytyy ratkaista seuraavaan ralliin mennessä. Uskon, että siihen kyllä löytyy lääkkeet.

Ketomaan ohjastama kilpuri on rakennettu erityisesti Kiinan rallisarjaan, jonka säännöt tarjoavat mahdollisuuden varsin vapaisiin teknisiin ratkaisuihin.

– Moottori on 2,2-litrainen turboahdettu ja se tuottaa noin 360 hevosvoimaa Autossa on sekventiaalinen vaihdelaatikko ja alustan osat ovat R4-luokituksen mukaisia, Ketomaa valaisee.

Syksyn aikana Jari Ketomaa ajaa Soueast V6 Ling Shi -ralliautolla vielä kaksi rallia Kiinassa.