News

07/02/2014

Ketomaa taistelee toisena WRC2-luokassa

Kuva: Jarno Saari

Ruotsin MM-rallin toisena varsinaisena kilpailupäivänä perjantaina Jari Ketomaa piti hyvän sijoituksensa WRC2-luokan kakkosena, mutta aivan vesikeliksi muuttuneen talvirallin olosuhteet tuottivat Ketomaalle murheita.

Ketomaa 2

Kuva: Jarno Saari

Mikkeliläinen ajoi aamun avauspätkällä ylivoimaisen pohja-ajan luokkaansa ja nousi 13 sekunnin päähän kärkipaikasta. Sen jälkeen olosuhteet muilla pätkillä eivät olleet yhtä lumiset, jota tilannetta vielä korostivat päivällä alkanut vesisade ja lämpöasteiden puolelle painunut keli.

Ketomaa ja kartanlukija Kaj Lindström menettivät otteensa luokan kärkivauhtiin, kun tienpinta pehmeni entisestään, eikä lumesta ja jäästä ollut enää tietoakaan.

– Nyt ei voi puhua kunnon talvirallin ajamisesta. Tosi harmi, että olosuhteet muuttuivat täällä viikossa näin lauhoiksi. Meidän Dmack-renkaamme ei toiminut, kun ajettiin aivan sorapinnalla. Eihän renkaita tietysti tällaisiin olosuhteisiin ole kehitettykään, Ketomaa huokaili.

– Meidän valinta WRC-sääntöjen renkaaksi tähän ralliin oli tehty reilu kuukausi sitten nimenomaan lumikeliä varten. Lumisilla pätkillä pystyin ajamaan pohja-aikoja, mutta suurin osa pätkistä on ajettu heikoissa olosuhteissa.

– Viimeisenä päivänä olosuhteet eivät ainakaan parane, koska lämpötila pysynee plussan puolella myös yön aikana. Tiet pehmenevät entisestään ja sora tulee väistämättä esiin, Ketomaa jatkoi.

Luokan kärjessä ajaa viime vuonna Ruotsissa WRC2-luokan voittanut saudi Yazeed Al Rajhi. Drive Dmack World Rally Teamin väreissä olevalla Ford Fiesta R5-mallilla ajava Ketomaa on luokkajohtajaa perässä 1.29,8 minuuttia. Kokonaiskilpailussa Ketomaa on sijalla 13.

Ruotsin MM-rallin päätöspäivänä lauantaina ajetaan yhteensä kahdeksan erikoiskoetta eli neljä samaa pätkää kahteen kertaan.