Ketomaa tähtää luokkavoittoon Australian MM-rallissa

Kuva: Dmack

Jari Ketomaa on valmiina Australian MM-rallin haasteisiin hyvien ennakkotestien ja onnistuneen nuotitusjakson päätteeksi. Drive Dmack World Rally Teamin kanssa WRC2-luokan maailmanmestaruutta tavoitteleva Ketomaa tiedostaa, että kilpakumppanit olisi syytä pitää takana tässä kilpailussa.

Mikkeliläinen rallikuljettaja on ajanut erittäin hyvin tämän kauden MM-ralleissa, mutta pienet tekniset ongelmat ja rengasrikko Suomen osakilpailussa ovat vieneet mahdollisuudet luokkavoittoihin.

Ford Fiesta R5-mallilla kilpaileva Ketomaa ja kartanlukija Kaj Lindström ovat sijoittuneet jo neljä kertaa toiseksi WRC2-luokan kisoissa.

– Tämän kauden tavoitteeksi asetettiin WRC2 -luokan maailmanmestaruus. Sarjataulukossa ainakin viidellä kuskilla on vielä hyvät saumat mestaruuteen. Meillä tilanne on siinä mielessä hyvä, että homma on niin sanotusti omissa käsissä, sarjataulukossa viidentenä oleva Ketomaa toteaa.

Ketomaan ja Lindströmin kilpailuohjelmassa on Australian rallin jälkeen vielä Walesin MM-osakilpailu. WRC2-luokan kuljettajat saavat kerätä pisteitä seitsemästä osakilpailusta, joista kuuden parhaan kisan pisteet lasketaan.

– Kaikki tuntuu hyvältä nuotituksen jälkeen. Tiet ovat oikein hienoja täällä, vähän samantapaista soraa kuin Uudessa-Seelannissa. Rytmi ja pinta vaihtelevat jonkin verran, välillä mennään ihan miljoonaa ja välillä on sitten tosi teknistä vuorenrinteen kiertoa, Ketomaa vertaili.

– Jos on sadekeli, niin tiestö menee paikkapaikoin järjettömän liukkaaksi. Silloin tulee kyllä mielenkiintoista. Meillä on käytössä 28 kovaa ja 16 pehmeän seoksen rengasta. Testien perusteella pehmeä rengas on lyhyemmillä pätkillä jonkin verran nopeampi, mutta katsotaan sitten, että miten ne kestävät.

Australian MM-ralli käynnistyy perjantaina ja päättyy sunnuntaina. Kaikkiaan kilpailussa ajetaan 20 erikoiskoetta.