News

Jari Ketomaa päätti SM-kautensa palkintopallille

Kuva: Hannu Rainamo

Turun ja Salon ympäristössä ajettu kaksipäiväinen SM-sarjan päätöskilpailu toi Jari Ketomaalle jälleen palkintosijoituksen. Ford Fiesta -kuljettaja lähti haastajana matkaan, kun ennakkotesteissä oli saatu kalustoa säädettyä entistäkin nopeammaksi.

Avauspäivän illan kaksi erikoiskoetta eivät sujuneet odotetulla tavalla, kun väärän rengasvalinnan myötä voittokamppailu karkasi jo lähes puolen minuutin päähän.

Toisen kisapäivän vauhdikkailla pätkillä Jari Ketomaa ja kartanlukija Henri Arpiainen tekivät parhaansa ja vakiinnuttivat sijoituksensa kärkikolmikossa.

Maalissa lopputuloksena oli rallin kolmas sija 56,5 sekuntia voittoon ajaneen Teemu Asunmaan takana. Voitto takasi Asunmaalle myös SM-tittelin Ketomaan päätyessä sarjassa neljänneksi, vain 2,5 pisteen päähän pronssista.

– Yritettiin tehdä maksimisuoritus, mutta yhtä lähelle voittovauhtia ei ylletty kuin edellisessä osakilpailussa. Virheetön veto ja kaikki pelasi, mutta tässä kelissä ei parempaan pystytty, Ketomaa myönteli.

Kauden kolmas podiumsijoitus tyydytti sinänsä mikkeliläiskaksikkoa, mutta urallaan menestymään tottuneen rallikuljettajan tähtäin on korkeammalla.

– Kohtalaisen tyytyväinen voi olla omaan tekemiseen ja siihen, kuinka saimme autoa kehitettyä kauden aikana. Tosiasia on se, että meillä ei ollut yhtä tuoretta kalustoa käytössämme kuin muilla kärkikuskeilla.

Jatkossa täytyy tähdätä voittoja kohti, kenties uudella autolla, Ketomaa summasi.

SM Ralli Salo-Turku lopputulokset:

  1. 1. Teemu Asunmaa – Jani Salo Skoda 50.34,2
  2. 2. Juha Salo – Topi Luhtinen Skoda +7,2
  3. 3. Jari Ketomaa – Henri Arpiainen Ford +56,5
  4. 4. Juhana Raitanen – Marko Salminen Skoda +2.35,8
  5. 5. Emil Lindholm – Mikael Korhonen VW + 2.36,9

 

SM1-luokan loppupisteet:

  1. 1. Teemu Asunmaa – Jani Salo 139,5
  2. 2. Juha Salo – Topi Luhtinen 133
  3. 3. Emil Lindholm – Mikael Korhonen 82
  4. 4. Jari Ketomaa – Henri Arpiainen 79,5
  5. 5. Kristian Kiviniemi – Enni Mälkönen 66

Jari Ketomaa kärjen kyydissä Laitilan SM-rallissa

Kuva: Jarno Saari

Laitilan ympäristön nopeilla teillä ajettiin lauantaina kauden kuudes Ralli SM -osakilpailu. Voittokamppailusta muodostui mielenkiintoinen, kun ensimmäistä kertaa tällä kaudella kolmella eri automerkillä ajettiin rallin pohja-aikoja.

Kokenut Jari Ketomaa on ollut kauden aikana SM1-luokassa haastajan roolissa, kun mikkeliläistiimi on kehittänyt Ford Fiesta R5 -kilpurin kilpailukykyä kohti huipputasoa.

Alkukaudella parhaimmillaan kolmanneksi yltänyt Ketomaa oli Laitilan nopeilla teillä hyvässä iskussa ja kellotti kaikilla kahdeksalla erikoiskokeilla kolmen parhaan joukkoon.

Kuva: Jarno Saari
Kuva: Jarno Saari

Maalissa lopputuloksena oli rallin toinen sija 3,1 sekuntia voittoon ajaneen Juha Salon takana. Ketomaa ja kartanlukija Henri Arpiainen olivat tyytyväisiä kisapäivän kulkuun.

– Oikein positiivinen tunne kilpailun jälkeen, kun kehitystä ollaan saatu aikaiseksi. Alkukaudella mentiin koko ajan kaluston kanssa parempaan suuntaan, mutta edellinen kesäkisa Seinäjoella laski vähän meidän osakkeita, Ketomaa vertaili.

– Kesätauon aikana meidän Ketomaa Racing -tiimissä on tehty paljon töitä, ja testeissä on ollut mukana myös M-Sportin insinööri. Tuntuma autoon ja erityisesti keulaan on nyt paremmalla tasolla.

– Toki vielä löytyy asioita, joita voidaan tehdä paremmin. Se onkin yksi tämän lajin suola, kun jatkuvasti on mahdollisuus kehittää itseä ja kalustoa. Tulos oli nyt tosi hyvä, mutta omasta ajamisesta voi nipistää aikaa ja myös nuotin kanssa voi parantaa paikoitellen menoa, Ketomaa summasi.

Lopputulokset; SM Oili Jalonen -ralli, Laitila, 31.8.2019:

1. Juha Salo – Topi Luhtinen Skoda Fabia 50:24,3
2. Jari Ketomaa – Henri Arpiainen Ford Fiesta + 3,1
3. Kristian Kiviniemi – Enni Mälkönen Skoda Fabia +26,2

Jari Ketomaa taisteli neljänneksi Pohjanmaa Rallissa

Kuva: Markus Mäki / AKK

Seinäjoen ympäristön nopeilla teillä ajettiin lauantaina perinteinen Pohjanmaa Ralli, joka oli kauden viides Ralli SM -osakilpailu.

Kärkiryhmässä nähtiin tiivis nippu R5-autoja, kun kolmella eri automerkillä kisattiin SM1-luokan herruudesta.

Jari Ketomaa ajoi Ford Fiesta R5:lla neljänneksi, joka oli kokeneen mikkeliläisen toiseksi paras sijoitus tämän kauden SM-sarjassa.

Ketomaa ja kartanlukija Henri Arpiainen tiedostivat jo ennakolta, että kesän sorakisoissa kilpailukyky ei ole aivan voittovauhdin tasolla.

Muutamalla pätkällä kaksikko oli hyvässä vauhdissa, mutta palkintopallisijoitus karkasi yhdeksän erikoiskokeen aikana 40 sekunnin päähän.

– Tehtiin kaikki mitä voitiin ja osattiin. Yhteistyö sujui hienosti auton kabiinissa. Talvikaudella iskukyky oli kyllä parempi kuin nyt tässä rallissa. Etupään pito ei tuntunut riittävän hyvältä, ja sen saman ongelman kanssa olen paininut Fiestalla ennenkin soraralleissa, Ketomaa myönsi.

– Kääntyvyyttä täytyisi saada paremmaksi, jota kautta vauhtia tulisi lisää. Täytyy tehdä hommia tämän asian eteen ja yrittää löytää kehitystä. Kuljettajan luottamus ei silloin ole huipputasolla, jos tuntuma keulaan ei ole riittävän hyvällä tasolla.

Seinäjoella SM1-luokan voittoon ajoi Skoda-kuljettaja Teemu Asunmaa, jonka Ketomaa onnistui voittamaan talvikauden päätöskisassa Joensuussa.

Viikonlopun aikana Ketomaa Racingin värit olivat edustettuina myös Viron rallisarjassa, jossa Gregor Jeets kilpaili Ford Fiesta R2 -autolla.

Lupaavan virolaisen kisa päättyi keskeytykseen vaihdelaatikko-ongelman vuoksi. Tiimi aikoo jatkaa kesän edetessä kansainvälisissä rallikilpailuissa.

Jari Ketomaa päätti talvikauden palkintopallille

Kuva: Jarno Saari

Kuva: Jarno Saari
Kuva: Jarno Saari

Ford Fiesta R5 -kuljettaja Jari Ketomaa ajoi hyvän kilpailun lauantaina Joensuun Itärallissa, joka päätti SM-sarjan talvikauden. Kokenut mikkeliläiskuski oli vaativissa lumiolosuhteissa paremmassa vauhdissa alkukauden kahteen muuhun osakilpailuun verrattuna.

Ketomaa Racing -tiimi perustettiin alkutalvella varsin nopealla aikataululla, ja nyt toimivan rallitiimin tekemä työ kantoi hedelmää.

SM1-luokassa kolmanneksi sijoittunut Ketomaa ja kartanlukija Henri Arpiainen jäivät voittoon ajaneesta Emil Lindholmista 50 sekuntia.

Toiseksi ajanut tuttu kilpakumppani Juha Salo ehti edelle 1,4 sekunnilla.

Ford-kuljettaja menetti reilusti aikaa kolmannella erikoiskokeella pienen ajovirheen seurauksena. Risteys valui pitkäksi, jonka jälkeen kolmen kärki oli jo hieman karussa.

Rallin toinen puolisko kulki Ketomaalta hienosti, kun hän kirjasi EK-sijoitukset 2, 2 ja 3. Kiri onnistui ja Ketomaa ohitti sarjajohtaja Teemu Asunmaan.

– Tyytyväinen voin olla kilpailun kulkuun, erityisesti loppupätkiin.

Toinen sija oli lähellä, mutta se yksi virhe vei ne saumat. Mukava tunne palkita oma tiimi podiumsijalla, Ketomaa totesi.

– Sankka lumisade asetti omat haasteensa, mutta me selvisimme liukkaissa olosuhteissa hyvin. En muista, milloin olisin kilpaillut noin lumisilla teillä.

– Kiitokset lainakartturi Arpiaiselle hyvästä panoksesta, Henkka on muutenkin ollut tiimille suurena apuna talven aikana, Ketomaa summasi.

Ketomaa Racingin värit esiintyivät jälleen myös etuvetoisten autojen SM3-luokassa, jossa Ajari Piironen kilpailee M-Sportilta hankitulla Ford Fiesta R2:lla.

Nuorukainen aloitti luokassa kahdeksantena, mutta pienet ongelmat ja osumat lumipenkkaan verottivat aikaa ja sijoitusta. Maalissa tuloksena oli 13. sija.

Ralli SM -sarja jää nyt kevättauolle. Sarja jatkuu Riihimäellä 25. toukokuuta.

Jari Ketomaa lähempänä kärkeä Kouvolassa, pyörähdys pudotti podiumilta

Kuva: Jarno Saari

Ajari Piironen_Ketomaa Racing
Kuva: Jarno Saari

Ford Fiesta R5 -kuljettaja Jari Ketomaa oli kauden toisessa SM-osakilpailussa Kouvolassa hyvässä vauhdissa, mutta pyörähdys verotti sijoitusta yhdellä pykälällä. Maalissa hän oli neljäs ja eroa voittoon ajaneeseen Teemu Asunmaahan oli 48,1 sekuntia.

Ketomaa aloitti kisan räväkästi kakkos- ja kolmossijoilla ollen SM1-luokassa Asunmaan kanssa samalla sekunnilla EK2:n jälkeen. Vielä neljännen erikoiskokeen jälkeen eroa kärkeen oli vain 4,6 sekuntia.

Viides kiirustaival sitten pudotti Ketomaa Racingin asemia, mutta onneakin oli matkassa, sillä auto pyörähti kovavauhtisessa paikassa tiellä lumipenkkojen välissä.

– Nuotti oli paikkaan turhan optimistinen ja oli sitä vauhtiakin liikaa.

Keli oli myös muuttunut nuotituksen jälkeen, eikä rengas tarttunut lumisohjoon, selvitti lähes puoli minuuttia menettänyt Ketomaa.

– Huonommalla tuurilla ralli olisi voinut päättyä hankeen, mutta onneksi auto luisui ja pyörähti tietä pitkin. Harmillinen virhe se oli, kun siinä meni saumat palkintopallille.

– Vauhtimme oli kilpailukykyisemmällä tasolla kuin avauskilpailussa.

Myös kuljettajan ajorytmi ja tuntuma oli parempi. Tästä on hyvä jatkaa kohti Joensuun Itärallia, joka ajetaan 2. maaliskuuta, mikkeliläinen päätti.

Juniorilla epäonnea

Ketomaa Racingin värit olivat hyvin edustettuina myös etuvetoisten autojen SM3-luokassa, jossa Ajari Piironen kilpailee M-Sportilta hankitulla Ford Fiesta R2:lla.

Nuorukainen oli päättänyt ajaa järkevästi ja tehdä puhtaan suorituksen vaativilla Kouvolan ralliteillä. Kilpailun alkuosalla Piironen oli luokassa seitsemäntenä.

Parempaakin olisi ollut tarjolla rallin loppuosalla, sillä hän kellotti luokkansa kolmanneksi parhaan ajan EK5:lla. Kyseisellä pätkällä auton keula vaurioitui hypyssä, joka aiheutti keskeytyksen seuraavalla siirtymällä.

– Hyppy ei ollut mitenkään raju, mutta puskurin alalippa vääntyi ja vaurioitti jäähdytintä. EK:n jälkeen huomasin, että nesteet valuivat syyläristä. Keskeytys tietenkin harmittaa, mutta alkukausi on näyttänyt, että teemme myös asioita oikein, Piironen summasi.

Ketomaa Racingilla lupauksia herättävä avaus SM-sarjassa

Kuva: Hannu Rainamo

Kuva: Hannu Rainamo
Kuva: Hannu Rainamo

Uusi kotimainen rallitiimi Ketomaa Racing joutui kokemaan kovia, kun Ralli SM-kausi käynnistyi viime viikonloppuna Rovaniemellä. Tiimi kilpailee nelivetoisten ja kaksivetoisten kahdessa pääluokassa, mutta pistetili jäi vielä epäonnisten vaiheiden jälkeen avaamatta.

Kotimaan ralleihin paluun tehnyt Jari Ketomaa oli aidosti innostunut uudesta haasteesta sekä tammikuun alussa M-Sportilta saapuneesta Ford Fiesta R5 -mallista.

Kokenut mikkeliläinen piti Arctic Lapland Rallin alkupätkillä hallussaan neljättä sijaa ja ylsi parhaimmillaan EK-ajoissa kolmanneksi.

– Hienon alun jälkeen meidän matka päättyi EK4:n lähtöön, kun moottorin käyntihäiriöt alkoivat siirtymällä. Autosta hajosi niinkin pieni osa kuin ahtopainetta mittaava anturi. Meillä oli se varaosa, mutta tietenkin se oli huoltoparkissa, Ketomaa totesi.

– Vauhti on hyvällä tasolla vähäiseen ennakkotestiin nähden. Nyt selkeästi tiedän mitä täytyy parantaa, että ollaan paremmassa vauhdissa seuraavassa kisassa. Kouvolassa olosuhteet ovat selkeästi tasapuolisemmat, kun pölyhaittaa tuskin on kenellekään siinä määrin mitä sitä Rovaniemellä oli.

Tammikuun puolivälin jälkeen Suomeen ja Ketomaa Racingille rantautui myös 2019-mallinen Fiesta R2, jonka rattiin pääsi heti tuoreeltaan tiimin nuori lupaus Ajari Piironen.

– Ajari teki oikein hyvää työtä rallin ajan ja osoitti ammattimaisuutensa ajamalla juuri sillä tasolla, joka meillä tällä hetkellä on. Auto oli täysin uusi, ja hän paransi ajoaan koko kisan ajan. Nuorukaisella on vielä paljon kehitettävää, ja meillä on suunnitelma, jonka avulla edetään kohti luokan kärkeä, Ketomaa kiitteli.

Piironen oli parhaimmillaan SM3-luokassa toisena ja vielä aivan rallin loppuvaiheessa kolmantena, mutta viimeisellä EK:lla lumipölyn sokaisemana hän suistui lumipenkkaan.

– Nyt meidän tiimin ensimmäinen ralli on tässä muodossa ohi. Tämä oli merkittävä ponnistus kaikilta tiimin jäseniltä. Olen ylpeä tekemästämme työstä ja kehityksestä, joka näin lyhyessä ajassa saatiin aikaiseksi.

Kouvolan osakilpailu koittaa jo parin viikon kuluttua. Se tulee eteen nopeasti, mutta olemme jo siihen valmistautumassa, Jari Ketomaa summasi.

Jari Ketomaa tekee vahvan paluun SM-sarjaan

Kuva: Havuja photography/TK

Jari Ketomaa_2019
Kuva: Havuja photography/TK

Kolminkertainen rallin Suomen mestari Jari Ketomaa ei ole 10 vuoteen ajanut täyttä sarjaa kotimaan rallipoluilla. Tänä aikana mikkeliläinen on kilpaillut MM-sarjan ralleissa sekä Aasiassa ja Euroopassa.

Nyt aika oli kypsä paluulle tuttuihin maisemiin. Kausi alkaa viikon kuluttua Rovaniemen Arctic Lapland Rallilla, jota kilpailua Ketomaa odottaakin innolla.

– Kovin montaa tuttua kilpakumppania ei enää sarjassa ole. Vastaavasti uusia nimiä on noussut sarjan kärkiryhmään. Tosi kova taso on kotimaassa nykyään, joten kukaan ei saa mitään ilmaiseksi, Ketomaa tiedostaa.

Tammikuussa Suomeen ja Ketomaa Racingille rantautui Fordin kansainvälistä rallitoimintaa pyörittävän M-Sportin rakentama Fiesta R5 -auto. Kyseinen automalli on Ketomaalle tuttu menneiltä vuosilta 15:stä MM-rallista, joista hän saavutti 11 podiumsijaa WRC2-luokasta.

– Ennakkotestit pääsen ajamaan juuri ennen Rovaniemelle lähtöä. Aikataulu on ollut kiireinen, mutta ennakkovalmistelut on tehty tehokkaasti oman tiimin kesken.

– Meillä on nyt alkamassa hieno projekti, joka tähtää tuleville vuosille ja vieläkin pidemmälle tulevaisuuteen. Tällä kaudella tiimi kilpailee SM-sarjan kahdessa kovatasoisimmassa luokassa, Ketomaa selvittää.

Töitä nuorten kuljettajien eteen

Uusi rallitiimi Ketomaa Racing on ostanut M-Sportilta myös Ford Fiesta R2-mallit, joita tarjotaan nuorten kuljettajien käyttöön. Uuden rallitiimin tulevaisuuden tavoitteena on tuottaa ammattimaisia kuljettajia kohti rallin kansainvälistä huippua.

– Tulemme auttamaan nuoria kuljettajia eteenpäin urallaan. Tiimin ensimmäinen kiinnitys kuljettajaksi oli Ajari Piironen. Itse koulutan ja konsultoin nuoria tiimissämme eteenpäin, tiimin johtajana toimiva Jari Ketomaa kertoo.

Tiimillä on käytössä kaksi SM3-luokan etuvetoista Fiestaa. Kaluston osalta ei haluttu jättää mitään sattuman varaan, joten syntyi päätös käyttää mestaritiimin tekemiä autoja. Tuore rallitiimi on saanut kasaan merkittävän kumppaniverkoston.

Ketomaa Racingilla on jo Fiesta R2T 2018 -malli, jolla Ajari Piironen on testannut alkutalven aikana. Tilauksessa on myös 2019-mallinen Fiesta, joka saapuu Suomeen juuri ennen Arctic Lapland Rallia.

Ketomaa Racing -tiimi hakee parhaillaan nuorta kuljettajaa tiimin väreihin kilpailemaan toisella Fiesta R2 -autolla.

Ketomaa Racing tekee töitä nuorten kuljettajien eteen

Kuva: Marko Kyöstilä

Uusi kotimainen rallitiimi Ketomaa Racing on ostanut M-Sportilta kaksi Ford Fiesta R2-mallia, joita tarjotaan nuorten kuljettajien käyttöön. Uuden rallitiimin tulevaisuuden tavoitteena on tuottaa ammattimaisia kuljettajia kohti rallin kansainvälistä huippua.

– Tulemme auttamaan monilla tavoin nuoria kuljettajia eteenpäin urallaan. Tiimin ensimmäinen kiinnitys kuljettajaksi on Ajari Piironen. Itse koulutan ja konsultoin nuoria tiimissämme eteenpäin, tiimin johtajana toimiva Jari Ketomaa selvittää.

– Meillä on käytössä kaksi Fiestaa, molemmat autot on rakennettu M-Sportilla. Kaluston osalta ei haluta jättää mitään sattuman varaan, joten tehtiin päätös käyttää mestaritiimin tekemiä autoja. Olemme saaneet kasaan merkittävän kumppaniverkoston, kiitos heille luottamuksesta tiimiäni kohtaan jo näin alkuvaiheessa.

– Lajista riippumatta urheilu on huipputasolla kallista. Niinpä taloudelliset edellytykset uran etenemiselle on oltava kunnossa. Haluamme omalta osaltamme tarjota myös taloudellista tukea kehittyvälle kuljettajalle, Ketomaa jatkaa.

Ketomaa Racingilla on jo Fiesta R2T 2018 -malli, jolla Ajari Piironen on ahkerasti testannut. Tilauksessa on myös 2019-mallinen Fiesta. Vielä ei ole varmaa, tuleeko tämä auto Suomeen ennen Rovaniemen Arctic Rallia.

Viime vuonna junioreiden SM-sarjasta hopeaa saavuttanut Piironen ajoi viikonloppuna uransa ensimmäisen nuottirallinsa tiimin Ford Fiestalla. Tuloksena oli luokan toinen sija Kaloppi Rallista.

– Tämä kilpailu otettiin aivan testimielellä. Uusia asioita on tapahtunut urallani nyt nopeaan tahtiin. Täytyy ottaa kaikki oppi ja tuki vastaan sekä yrittää kehittää nuottia ja ajamista, nuorukainen järkeili.

– Hymyssä suin saan lähteä kohti Ralli SM -sarjan haasteita. Auto on oikein hyvä, mutta melko paljon erilainen kuin viime kaudella ajamani V1600-luokan vakioauto, Ajari Piironen päätti.

Ketomaa Racing -tiimi hakee parhaillaan toista nuorta kuljettajaa tiimin väreihin kilpailemaan toisella Fiesta R2 -autolla.

Ketomaan kesäkausi ei ala Kouvolasta – uusi kalusto harkinnassa

Kuva: Jarno Saari

Talvikauden kahdessa Ralli SM-osakilpailussa Hyundai i20 R5-autolla kilpailleen Jari Ketomaan tarkoituksena oli ajaa tulevan viikonlopun Kouvolan SM-rallissa sekä myös muissa kesäkauden osakilpailuissa.

Tämän vuoden alussa tehdyt suunnitelmat muuttuivat, kun Rallybaron-tiimissä tapahtui muutoksia. Tämä vaikutti tiimin toimintaan jo Joensuun SM-rallin osalta.

– Joensuun Itäralli hoidettiin kaikkien hyvällä panoksella ja oltiin siellä viivalla. Joensuun kisan jälkeen Rallybaronin toimesta kuljettajasopimukseni irtisanottiin. Se tapahtui minun suostumuksella ja täydellä ymmärryksellä tiimiä kohtaan, Jari Ketomaa kertoo.

– Kevätkausi on tehty töitä tiiviisti tiimin uudelleen rakentamisessa.

Uuden tiimin operatiivinen toiminta on hoidettu eri tahojen kanssa.

Kouvolaan mennessä tätä kokonaisuutta ei saatu kasaan, joten emme päässeet ajamaan sinne.

Hyundai Motorsportin hyvällä tuella ja Ketomaan omien yhteistyökumppanien avulla ollaan siis rakentamassa nyt uutta tiimiä sekä tulevaisuuteen tähtäävää projektia.

– Hyundain autossa on todella paljon potentiaalia. Lisäksi Dmack teki suuren panostuksen renkaisiin talvella ja niissäkin kehityttiin kahden kisan perusteella merkittävästi. Kesän kisoja odotetaan jo vesi kielellä, mutta kaluston suhteen täytyy vielä saada positiivisia päätöksiä aikaan.

Kokeneen ralliautoilijan Jari Ketomaan osalta kevätkauteen on kuulunut myös useat koulutustapahtumat, joista viimeisin koitti toukokuun alussa Chilessä.

Jari Ketomaa kuljettajasopimukseen Rallybaron tiimin kanssa

Kuva: Jani Salonen

Kuva: Jani Salonen
Kuva: Jani Salonen

Rallin SM- sarjassa Hyundai i20 R5 autoilla operoiva Rallybaron on solminut kuljettajasopimuksen Jari Ketomaan kanssa. Mikkeliläinen konkarikuljettaja on näin ollen tekemässä paluuta SM- sarjan pariin ja odotukset ovat ymmärrettävästi korkealla. Ketomaan kokemus yhdistettynä Hyundain huippukalustoon tulee olemaan voimakas yhdistelmä. Vaikka ykköskuljettajan viitta tiimin sisällä lasketaan Ketomaan harteille, ei kokenut kilpailija siitä hätkähdä.

– Tiimin tahtotila on korkealla ja toimintaa on rakennettu ammattilaisten varaan, joten se tarjoaa loistavat resurssit yhteistyöhön. Omalta osaltani tuon tiimin käyttöön kokemusta sekä tietotaitoa ja näitä hyödyntämällä käsissä on voittaja-auto. Siitä ei ole epäilystäkään, toteaa Ketomaa sopimuksensa taustoista.

Ketomaan meriittilista on vaikuttava ja sieltä löytyy muun muassa Rallin Suomenmestaruus vuodelta 2009. Tämän lisäksi mies on pitkän uransa aikana nähty niin WRC- kuin R5 autojen ratissa. Tätä kokemusta tullaan hyödyntämään myös Hyundai Motorsport Customer Racingin toimesta, sillä Suomessa Rallybaron toimii asiakaskilpailutoiminnan virallisena yhteistyökumppanina.

Rallybaronin tiimipäällikkö Antti Leinonen katsoo Ketomaan kiinnittämistä tiimin palvelukseen kruununa pitkäjänteiselle työlle.

– Sopimus on merkittävä tekijä toimintamme vahvistamisessa. Olemme olleet nyt vajaan vuoden ajan Hyundain kanssa mukana rallin SM- sarjassa ja kyseinen aika oli opettavaista sanan todellisessa merkityksessä. Oma näkemys kokemuksen tärkeydestä toiminnan kehittämiseksi vahvistui ja katse kääntyi Ketomaan suuntaan. Lopputuloksena syntyi kuljettajasopimus hänen kanssaan. Pidän sitä erittäin merkittävänä koko toimintamme kannalta, koska olemme nyt
panostaneet autojemme parissa työskenteleviin mekaanikoihin erityisen paljon. Vuorovaikutuksessa ammattikuljettajan kanssa tapahtuu varmasti kehitystyötä joka palvelee kokonaisuutta, toteaa Leinonen.

Rallybaron vahvistaa myös kilpa-autoilun ympärillä olevaa toimintaa. Teamin viestinnästä ja markkinoinnista vastaavana toimii jatkossa Hyundain maahantuojalta tehtävään siirtynyt Sami Takaneva. Siirto on merkittävä ja vahvistaa toimintaa tiimin yhteistyökumppaniverkoston kanssa.

– Tehtäväni on yksiselitteisesti auttaa kuljettajien sekä tiimin tukijoita näkyvyydessä. Tuoda heidät lähemmäksi toimintaa ja samalla hyödyntää molempien potentiaalia, mitä toiminnalla kanssamme voidaan saavuttaa. Perusperiaatteena on, että hyötysuhde tukijoukkojemme kanssa on kahdensuuntaista, toteaa Takaneva tiimin toiminta-ajatuksista.

Kuva: Jani Salonen
Kuva: Jani Salonen

Rallybaron julkaisee kilpailuohjelman Ketomaan kanssa lähiaikoina. Nyt vuorossa on tiivis testirupeama, jonka pohjalta auton kehitystyötä lähdetään rakentamaan. Olennaisena osana tähän liittyy myös DMACK rengasvalmistaja, jonka kanssa mies on tehnyt kehitystyötä useiden vuosien ajan. Rengasvalmistaja panostaa merkittävästi kehitykseen ja projekti tuo suomalaisten käyttöön vielä kuluvalla kaudella käytössä olevan 16″ rallirenkaan, jonka kuviointi on ainutlaatuinen. Panokset ja luottamus Ketomaa-DMACK-Rallybaron kompinaatioon on merkittävä ja menestykseen uskotaan.