Ketomaa ennakkosuosikkina Latvian EM-ralliin

Kuva: Jesse Haaja

Ketomaa starttaa ennakkosuosikkina Latvian EM-ralliin

Helmikuun kaksi ensimmäistä viikonvaihdetta ovat kiireistä aikaa ralliautoilija Jari Ketomaalle. Mikkeliläinen on parhaillaan valmistautumassa Latviassa ajettavaan EM-osakilpailuun, josta hän matkaa viikonlopun jälkeen kohti Ruotsin MM-rallia.

Kyseiset kaksi kilpailua ovat tämän talven merkittävimmät talvirallit, joita varten Ketomaa on valmistautunut huolella ja kehittänyt DMack-rengastehtaan uusia nastapyöriä.

Ketomaa ja kartanlukija Kaj Lindström nuotittivat Latvian EM-rallin erikoiskokeet keskiviikon ja torstain aikana. Ralli alkaa perjantaina illansuussa kolmella erikoiskokeella. Lauantaina ja sunnuntaina ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta molempina päivinä.

Viikontakaiset kipakat pakkaset ovat vaihtuneet muutamaksi lämpöasteeksi myös Latviassa, Liepajan kaupungin lähistöllä.

– Lumiset ja jäiset tiet ovat nyt aika pehmeässä kunnossa. Vielä on jonkun verran jäätä pätkillä, vaikka pari päivää on satanut vettä. Täytyy toivoa, että ennusteiden mukaan keli vaihtuisi takaisin pakkasen puolelle, Ketomaa raportoi.

– Erikoiskokeet ovat minun makuuni: hienoja ja nopeita. Perjantaina ajetaan vaativat pätkät pimeällä. Silloin täytyy uskaltaa lisävalojen loisteessa mennä täysillä.

– Autotek-tallin Ford Fiesta tuntui tiistaina ajetuissa testeissä tosi hyvältä. Uskon, että sekä auton että renkaiden kanssa olemme menneet eteenpäin viime vuodesta. Voitto mielellä starttaamme ralliin.

Ketomaa ja Lindström lähtevät hienoisina ennakkosuosikkeina reitille numerolla 1. Kakkosnumeron on saanut viime vuoden SWRC-sarjan maailmanmestari, irlantilainen Craig Breen. Numerolla 3 kilpailee ranskalainen rallilegenda Francois Delecour. Tämä kolmikko saa vastaansa paikallisissa oloissa aina kovaa ajavat Venäjän ja Baltian kovimmat kuskit.

Rallin EM-sarjalla on tästä vuodesta alkaen kattava medianäkyvyys Eurosport Eventsin kautta, kun jokaisesta kilpailupäivästä lähetetään 30 minuutin ohjelma Eurosportin kanavalla.