News

17/11/2013

Ketomaa ajoi Walesissa WRC2:n kakkoseksi

MM-rallikausi päättyi sunnuntaina Walesin liukkailla sorateillä, joiden haasteista Jari Ketomaa selviytyi varsin hyvin pienistä tekniikkaongelmista huolimatta. Mikkeliläinen kellotti sunnuntain alkajaisiksi luokkansa pohja-ajan, mutta päätöspäivän aikana ei ollut ajamalla mahdollista tavoittaa noin minuutin eroa luokan kärkeen.

Ford Fiesta R5-mallilla kilpaileva Ketomaa ja kartanlukija Tapio Suominen sijoittuivat lopulta Walesin MM-rallissa yhdeksänneksi ja WRC2-luokassa toiseksi.

Walesilainen rallilupaus Elfyn Evans ajoi kotiteillään ehjän kilpailun ja voitti luokan 1.03,1 minuutin erolla Ketomaahan, joka puolestaan piti Mark Higginsin takanaan reilulla minuutilla.

– Johdimme luokkaa rallin alussa, mutta pienet ongelmat pudottivat meidän Evansin kannasta. Sunnuntaina oli pientä ongelmaa moottorin käyntihäiriöiden kanssa. Oma ajo ja renkaat toimivat hyvin, joten sen suhteen ei ollut toivomisen varaa, Ketomaa kertasi.

– Kisan lopulla pyrin vaan pitämään painetta yllä Evansille, jos hän olisi tehnyt pienen virheen, niin olisimme olleet iskuetäisyydellä Kokonaisuutena tämä oli hyvä ralli.

– Uskon, että olisimme saaneet hienon voittokamppailun aikaiseksi ilman perjantain aikahukkaa ja pieniä teknisiä ongelmia, Ketomaa päätti tyytyväisenä.