News

03/04/2012

Jari Ketomaan seuraava MM-ralli juhannuksena Uudessa-Seelannissa

Portugalin MM-rallissa parhaana suomalaisena yhdeksänneksi sijoittuneen Jari Ketomaan kilpailukalenteeriin on tehty muutoksia

Ketomaan piti seuraavaksi osallistua tällä viikolla ajettavaan Kreikan ralliin, mutta mies on päättänyt vaihtaa Kreikan tilalle Uuden-Seelannin rallin, joka on vuorossa juhannuksena.

-Kauden kaksi ensimmäistä ralliani (Ruotsi ja Portugali) osoittivat, että tarvitaan lisää testikilometrejä, jotta kuski ja WRC-auto saadaan synkkaamaan vielä paremmin keskenään. Kun Kreikassa tarjoutui mahdollisuus kilpailun sijasta testeihin, päätin heti tarttua tilaisuuteen, perusteli Ketomaa muutoksia suunnitelmiinsa.

-Tein kauden alussa kiinalaisen rengasvalmistajan Dmackin kanssa sopimuksen viidestä MM-rallista WRC-luokassa. Uuden-Seelannin jälkeen ohjelma jatkuu suunnitelmien mukaisesti Neste Oil rallilla Jyväskylässä, kertoi englantilaisen yksityistallin Ford Fiestalla kilpaileva mikkeliläiskuljettaja.

-Olen enemmän kuin tyytyväinen tilanteeseen. Uusien testien ansiosta menestymismahdollisuudet paranevat. Lisäksi minulla on Uudesta-Seelannista erittäin mieluisia muistoja kahden vuoden takaa, jolloin ajoin siellä yhdessä kartturini Mika Stenbergin kanssa voittoon Super 2000 -luokassa, muisteli Ketomaa iloisena.

– Ketomaa.com –