Kuva: Jarno Saari
Mikkelin SM-ralliin ilmoittautumisajan loppumisen jälkeen kuljettajanvaihdoksen ansiosta osallistunut Jari Ketomaa johti Vaakuna-rallia perjantain kahden erikoiskokeen jälkeen, mutta monet ongelmat pudottivat miehen lauantaina kotikilpailussaan neljänneksi.
Ketomaa kilpaili ensimmäistä kertaa Skoda Fabia S2000-autolla ja myös ensimmäistä kertaa kartanlukija Tapio Suomisen kanssa. He menettivät yli puolitoista minuuttia lauantaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella.
– Pussasin lumipenkkaa ja keula hörppäsi lunta. Moottorin ilmanotto täyttyi lumesta ja sen jälkeen auto ei kulkenut juuri kävelyvauhtia kovempaa. Oli pakko pysähtyä pätkälle ja puhdistaa lumet pois, Ketomaa harmitteli.
Mikkelin SM-rallin viisinkertainen voittaja putosi hetkessä kärkipaikalta kympin kärjen ulkopuolelle.
– Kilpailun edetessä muutimme autoa joka huollossa, mutta en saanut sitä missään vaiheessa mieleiseksi. Välillä homma jo lähenteli rallin ajamista, mutta sitten pitkälle viimeiselle EK:lle säädöt menivät aivan väärään suuntaan.
– Kokonaisuudessaan tämä oli hankala ralli. Näin vajaalla ja pikaisella valmistautumisella ei ollut mahdollisuuksia tämän kovempaan vauhtiin, Ketomaa jatkoi.
Vaakuna-rallin voittoon ajoi Juha Salo 7,3 sekuntia ennen Ari Vihavaista. Ketomaa nousi kisan lopputuloksissa neljänneksi eron ollessa lopulta 1.43,8 minuuttia.