Alkuun Uutiset Info Media Kumppanit Yhteystiedot
 
Kaudella 2009 keskitymme ajamaan SM-sarjan voitosta, jossa metsästän kolmatta Suomen Mestaruuttani. Samalla rakennamme pohjaa kaudelle 2010, jolloin Maailman Mestaruuden metsästäminen jatkuu.
 

Jari Ketomaa on 29-vuotias kaksinkertainen ralliautoilun Suomen Mestari Mikkelistä, jolla on sana hallussa niin suomen kuin englanninkin kielellä puhuttaessa. Ralliautoilun ohella Ketomaa huoltaa kuntoaan sulkapalloilun, lenkkeilyn ja moottorikelkkailun avulla. Mikkeliläinen Suomen Mestari ei ainoastaan osaa ajaa autoa nopeasti, sillä Ketomaa tunnetaan myös ammattitaidostaan kilpa-autojen rakentamisen ja kehittämisen parissa.

Yli 20 vuotta kestäneen ajouransa aikana Ketomaa on ajanut SM-sarjan lisäksi myös N-ryhmän Maailman Mestaruudesta kaudella 2008, jonka hän päätti hienosti debyyttikaudellaan 3. sijaan. Ketomaan tavoitteena on nousta ralliautoilun Maailman Mestariksi, johon Mikkeliläiselle on kaikki edellytykset kun ajotaidoista puhutaan.

 
URAN PÄÄKÖHDAT:
86-95
  Kartingin SM-sarja (Raket sekä Yamaha-luokissa)
Useita palkintokorokesijoituksia, sekä 2 voittoa
1995-1997
  Rallisprint nuorten luokka
- 50 kilpailua, 43 voittoa, yhteensä 48 palkintokorokesijoitusta
1997
  VW Golf 17, ryhmä F yli 1600cc
- 9 kilpailua, 3 voittoa, 2 toista sijaa
1998
  VW Golf Gti 19, ryhmä A , alle 2000 cc
- 9 kilpailua, 2 voittoa, 2 palkintokorokesijoitusta
1999
  VW Golf Gti 19, ryhmä F
- 10 kilpailua, 2 voittoa, 3 palkintokorokesijoitusta
- Nuorten SM-osakilpailuvoitto Kokkolassa
2000
  Subaru Impreza 555, ryhmä N
- SM-sarjan 14. N-ryhmä yli 2000cc
- Paras SM-rallisijoitus 6.
- Lukoil Tallinn rally ryhmä N voitto, yleiskilpailun 3.
2001
  Subaru Impreza 555, ryhmä N
- SM-sarjan 14.
- Paras SM-osakilpailusijoitus 4.
- EOS International rally, Eesti, 2. N-ryhmässä
2002
  Subaru Impreza 555, ryhmä N
- Arctic rally, 4. N-ryhmässä, 11. yleiskilpailussa. 2 erikoiskoevoittoa
- Uddeholm Swedish rally, 10. N-ryhmässä, 30 yleiskilpailussa
- Yksi rallisprint yleiskilpailuvoitto
- Ulosajo testierikoiskokeella, kesäkautta ei ajettu
2003
  Subaru Impreza 555, ryhmä N
- 4. Rallin SM-sarja N-ryhmä yli 2000 cc
- Voitto Valvoline ralli, N-ryhmä yli 2000 cc
2004
  Subaru Impreza 555 / WRX STi, ryhmä N
- 4. Rallin SM-sarjassa N-ryhmä yli 2000cc
- Arctic Lapland rally, 6., lauantain SM-osakilpailun voitto
- Lapua SM-ralli, voitto N-ryhmä yli 2000 cc
2005
  Subaru Impreza WRX STi, ryhmä N
- 3. Rallin SM-sarjassa N-ryhmä yli 2000cc
- Arctic Lapland Rally lauantain SM -osakilpailun voitto
- SM-rallit: Laukaa, Kouvola ja Uusikaupunki 2. N-ryhmässä
2006
  Mitsubishi Lancer Evolution IX, ryhmä N
- 1. Rallin SM-sarjassa N-ryhmä yli 2000cc (SUOMEN MESTARUUS)
- Arctic Lapland Rally lauantain SM -osakilpailun voitto
- SM-rallien voitto: Mikkeli, Valkeakoski ja Uusikaupunki
- SM-rallien toinen sija: Laukaa ja Hyvinkää
- SM-rallien kolmas sija: Kouvola
2007
  Mitsubishi Lancer Evolution IX, group-N
- 1. Rallin SM-sarjassa N-ryhmä yli 2000cc (TOINEN SUOMEN MESTARUUS)
- Arctic Lapland Rally lauantain SM -osakilpailun voitto
- SM-rallien voitto: Nilsiä, Kerava, Kouvola ja Mikkeli
- Kansainvälisten rallien voitto: Talsi ja Riika rallit Latviassa
2008
  Subaru Impreza WRX STi Spec-C, group-N
- 3. Rallin SM-sarjassa N-ryhmä yli 2000cc
- Nilsiän, Keravan ja Mikkelin SM-rallin voittaja
- 3. Rallin MM-sarjassa (P-WRC)

Aloitan kilpailukauteni käskyttämällä Tommi Mäkinen Racingin rakentamaa ja ylläpitämää Subaru Impreza WRX STi Spec-C ralliautoa. Myös MM-sarjan startti tapahtuu samalla autolla. Myöhemmin talvella siirryn uuden WRX STi 2008 mallin ohjaimiin.
Katso tarkemmat tiedot
 
Jari Ketomaan kilpailu-ura alkoi jo 7-vuotiaana kartingista. Ralli kiinnosti nuorukaista enemmän ja 16-vuotiaana Jari siirtyi rallisprintin nuorten luokkaan Ford Escortilla. Seuraavana vuonna alle vaihtui etuvetoinen VW Golf. Tulokset nuortenluokasta olivat murskaavia: kisoja peräti 50 joista 43 ykkössijaa!
Lue kaikki
 
KETOMAA.COM Legal notice: Jari Ketomaa hereby authorizes you to view and distribute information published by KETOMAA.COM.
Legal Notice, must appear on all copies that you make or distribute. Haaja © 2008