[Maa. 12, 2009]
Blogi: Talvikausi
Talvikausi on nyt päätöksessään ja meidän osalta se meni todella loistavasti. Tunturirallin pettymys pyyhittiin mahdollisimman nopeasti pois mielestä ja jatkettiin testeillä ja huolellisella valmistautumisella Mikkelin ja Joensuun ralleihin. Molemmissa kilpailuissa voitimme nelivetoisten luokan. Nyt johdetaan kaikkia pisteitä, joten en voi muuta kuin olla erittäin erittäin tyytyväinen. Suuri kiitos kuuluu loistavalle mekaanikkoporukalle jotka ovat hoitaneet auton huippu-iskuun ja se on toiminut kuin kello.
Kilpailuina molemmat menivät minun osalta hyvin. Aina pieniä virheitä sattuu sinne tänne, mutta ihan täydellistä kuljettajaa ei ole olemassa. Mikkelissä oltiin Juhan ja Kostin keskeytettyä ensimmäisenä autona reitillä joka meinasi hieman huollossa jännittää. Välimäen Jussi ja Nikaran Jarkko ajoivat pirun kovaa,joten kaasut piti pitää pohjassa jotta johto-asema säilyi. Oli taas mahtavaa voittaa kotikisa, järjestelyt toimivat aivan loistavasti ja oli ilo tuoda sponsoreita paikalle koska kansa todellakin oli SM-rallia seuraamassa. Näin hommat pitää hoitaa jotta sponsoreita saadaan mukaan.
Joensuun Itäralli on legenda. Sen tiet on vaativat, on nyppyä nypyn perään ja yksikään mutka ei ole tasaisella. Silti tiet eivät ole ns. äkkivääriä vaan niissä on hieno luonne ja siitä kun pääsee jyvälle niin fiilis on todella huikea ajaa niitä. Nuottiin pitää luottaa täydellisesti ja tuntui Miikallakin kiirettä riittävän nuotinluvun kanssa. Hyvin kyllä meni, tämä ralli oli tiestöltään talvikauden vaativin.
SM-Sarjan profiilin nosto on menossa kyllä menossa oikeaan suuntaan ja paljon on tapahtunut asioita joilla saadaan varmasti tulevaisuus näyttämään valoisammalta. Silti haluan että ralli vietäisiin enemmän markkinatalouden ehdoilla lähemmäksi yleisöä. Sen olisi tultava varmaankin pitkälti kilpailuiden järjestäjistä ja teettää työtä,mutta olen varma että se tuottaisi tulosta. Itse käytän yhteistyökumppaneita paljon ralleissa ja heille on tärkeää,että heidän yritystensä tarrat näkyvät ihmisten silmissä. Pelkkä rallin sisäpiirin ympärillä pyöriminen ei vaan yksinkertaisesti riitä. Ymmärrän että kaikkea ei voi tehdä kerralla, mutta jos aloittaisi vaikka sillä että lähtö ja Maali olisivat kilpailupaikkakunnan torilla,tai muuten keskeisimmällä paikalla. Sarjan urheilullinen puoli on mielestäni nyt oikein hyvä. Voitoista käydään todella kovia taisteluita ja se taas on lajia seuraavalle yleisölle erittäin hyvä asia. Vielä pitää antaa maininta erikoislähetyksistä, niissä näkyy todellisen ammattilaisen kädenjälki, siitä hatun-nosto Timo Pulkkiselle.
Kevättauolla hoidetaan omaa ja auton kuntoa. Talvikauden valmistelut aloitettiin aika pienellä varoitusajalla ja kilpailutkin olivat lähekkäin,joten aikaa muuhun kuin ajamiseen ja kilpailujen valmisteluun ei oikein jäänyt, Tositoimiin palataan taas vahvoina kesäkuussa Waltikka-rallissa. |